Honkarakenne panostaakansainvälisyyteen ja markkinointiin

Julkaistu:

Hirsitaloja valmistava perheyhtiö Honkarakenne valitsi yhtiökokouksessaan hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi Mauri Saarelaisen. Hänen tilalleen toimitusjohtajaksi astuu odotetusti yhtiön varatoimitusjohtaja Juha Kohonen.

Miten Honkarakenteen strategia muuttuu, kun teistä tulee hallituksen puheenjohtaja, Mauri Saarelainen?

– Olemme toimitusjohtajan kanssa molemmat painottaneet, ettei linjauksiin tule olennaisia muutoksia.

Yhtiökokous valitsi hallitukseen kolme uutta jäsentä. Mitkä ovat heidän osaamisalueensa?

– Jussi Karisen osaaminen on brändiosaaminen ja kansainvälinen kauppa. Jos strategiamuutoksesta halutaan puhua, niin kyllä se on varmasti kansainvälisempään suuntaan. Toisaalta Eero Saarelainen on vetänyt meidän kotimaan markkinointia, ja hallituksen painopiste on kallistumassa markkinointiin. Kari Saarelainen on vastannut meidän Itävallan ja Sveitsin toiminnoista.

Mikä ulkomaan markkina vetää tällä hetkellä parhaiten?

– Saksa. Siellä alkaa jo näyttää paremmalta, vaikkei se viime vuoden numeroissa vielä näykään.

Honkarakenteen liikevaihdosta jo 10 prosenttia tulee Venäjältä. Löytyykö sieltä vielä kasvuvaraa?

– Uskon niin, koska Venäjä on hirsitalojen luvattu maa ja venäläiset arvostavat laatua. Meidän projektit ovat lähinnä isoja ykkös- ja kakkosasunnon välimuotoja. Ne menevät pääasiassa Pietarin ja Moskovan alueille.

Eli vielä löytyy uusrikkaita, joilla ei ole omaa hirsitaloa?

– Niin, mutta suuntaus on jatkossa varmaankin keskiluokkaan päin.

Teillä on vahva asema Japanissa, mutta Kiina on nyt vahvimmin kasvava Aasian markkina.

– Meillä on ollut pieniä kokeiluja Kiinaan, ja kaupankäynti on aloitettu. Lähiaikoina ei kuitenkaan odoteta mitään merkittäviä volyymin lisäyksiä, mutta se on kiinnostava markkina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    2. 2

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    3. 3

      Pikavippifirma vaati tiedot tilitapahtumista lainan saamiseksi – ”Iso kysymys on se, mihin tietoja aiotaan käyttää”

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    6. 6

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    7. 7

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    8. 8

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    9. 9

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    10. 10

      HKScanin virolaisen hautomon roskiksesta löytyi eläviä kananpoikia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    3. 3

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    4. 4

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    5. 5

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    6. 6

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    7. 7

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    8. 8

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    9. 9

      Trump uhkaa hallinnon sulkemisella, jos Meksikon muuria ei rakenneta

    10. 10

      Metalliliiton pitkäaikainen puheenjohtaja Per-Erik Lundh on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää