Baltic Marine on laivojen hovihankkija

Turkulainen laivatarvikeyritys Baltic Marine toimittaa laivoille ja laivanvarustamoille lähes kaikkea.

– Kaikkea muuta paitsi muonaa, sanoo toimitusjohtaja Nils Karlsson.

Yrityksen liikeideana on toimittaa maailman meriä seilaaville laivoille, mitä ne sattuvat tarvitsemaan: konttoritarvikkeista rautakauppatavaraan. Yritys ei valmista eikä asenna itse mitään.

Monia varaosia kuitenkin etsitään Baltic Marinessa kissojen ja koirien kanssa ympäri maapalloa lähes päivittäin.

Erikoisia pyyntöjä on yrityksen 24 vuoden toimintavuoden aikana riittänyt.

– 1980-luvulla suomalainen rahtialus myytiin Irakiin. Miehistö oli kuitenkin intialainen. Heillä oli omat rituaalinsa. He halusivat teurastaa vuohen, ja meidän olisi pitänyt se toimittaa. Toimittamatta jäi, kertoo Karlsson.

Baltic Marinen asiakkaat ovat etupäässä suomalaisia laivoja ja laivanvarustamoja. Viime vuosien uusi aluevaltaus ovat olleet Turussa rakennetut Karibian-risteilijät. Laivat ovat jääneet rakennustyön jälkeenkin suomalaistoimittajan asiakkaiksi. Myös myynti suomalaisvarustamojen ulkomailla rakennettuihin laivoihin on lisääntynyt.

Baltic Marine on alan ainut toimija länsirannikolla. Lähin kilpailija on Helsingissä. Karlssonin mukaan laivojen muonitusyritykset toimittavat jonkin verran myös muuta tavaraa.

Baltic Marinen vuosittainen liikevaihto on noin 1,8 miljoonaa euroa. Yritys työllistää viisi työntekijää. Vaikka laivat ovat suuria, tavarantoimittajien keskuudessa Baltic Marinen pienestä koosta on hyötyä.

– Esimerkiksi Rotterdamissa kuviot ovat niin suuret, että aivan pienistä tilauksista ei olla kovin kiinnostuneita. Silloin suomalaiselta toimittajalta saa varmemmin, mitä on tilattukin, sanoo Kalrsson.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    2. 2

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    6. 6

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    7. 7

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    8. 8

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    9. 9

      Eduskunta hyväksyi taksiliikenteen avaamisen kilpailulle

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    7. 7

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    8. 8

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    9. 9

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    10. 10

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää