Stinghorn sai pääomaruiskeen Innofinancelta ja Teollisuussijoitukselta

Suomen Teollisuussijoitus Oy ja Innofinance Oy:n hallinnoima pääomarahasto Indekon Oy ovat tehneet sijoituksen lappeenrantalaiseen Oy Stinghorn Ltd:ään. Yhtiöt eivät kertoneet millaisesta summasta on kysymys tai millaisen omistuksen rahalla sai. Kyseessä on Stinghornin ensimmäinen rahoituskierros.
Vuonna 2002 perustettu Stinghorn on erityisesti tietoverkkojen tietoturvan hallinnointiin erikoistunut ohjelmistoyritys. Se aikoo käyttää saamansa lisärahoituksen etenkin markkinoinnin, myynnin ja viestinnän kehittämiseen.

- Pk-yritykselle on ensiarvoisen tärkeää saada vahvistusta juuri myynnin ja viestinnän kehittämiseen, koska oman äänen kuuluville saaminen nykyisillä markkinoilla vaatii vahvaa panosta, Stinghornin toimitusjohtaja Markus Räipiö arvelee.

Suomen Teollisuussijoitus on valtion omistama pääomasijoitusyhtiö, jonka tavoitteena on edistää kotimaisten kasvuyritysten rahoitusta. Se toimii sekä rahastosijoittajana että tekee suoria sijoituksia kohdeyrityksiin. Yhtiön sijoitusten arvo on noin 270 miljoonaa euroa.

Innofinance hallinnoi pääomasijoitusrahastoja, jotka sijoittavat pääomia alkaviin ja varhaisen kasvuvaiheen yrityksiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lisää lentoja itään? Kiinalaisia lentoyhtiöitä maanitellaan Suomeen

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    4. 4

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    5. 5

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    8. 8

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    9. 9

      Sampo otti haltuunsa 280 miljoonan osakepotin – miljoonia osakkeita odottaa mitätöinti

    10. 10

      Wahlroos: Sammon osakkeita yritettiin haalia väärin perustein – ”Oli syytä sulkea ikkuna”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    4. 4

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    5. 5

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    6. 6

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    7. 7

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    8. 8

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    9. 9

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    10. 10

      Nokian tulos heikkeni hieman – ”kartutimme tilauksia hyvin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää