Johtamistaitoa 1,67 euroa tunti

Julkaistu:

Suomen halvimmalla johtamistaidon erikoiskurssillasyödään armeijan muonaa, mutta ei äkseerata. Töitä joutuu tekemään vähintään koko rahan edestä.
Halvimmillaan johtamisoppi maksaa 1,67 euroa tunnilta. Alehinnalla saa, kun menee Santahaminan varuskuntaan, armeijan muonitukseen ja Maanpuolustuskoulutus ry:n kriisijohtamisen kurssille.

Koulutusorganisaation toimintaa rahoittaa puolustusministeriö, joka haluaa parantaa siviiliyhteiskunnankin kriisinsietokykyä.

Helsingin alueellisen Kriso-kurssin aloitti maaliskuussa parikymmentä 28–55 -vuotiasta miestä, jotka toimivat lähes poikkeuksetta yritysten päällikkö- ja johtotehtävissä. Pari pörssiyhtiötäkin oli edustettuna. Sukupuolen lisäksi osallistujia yhdisti reservin aliupseerin tai upseerin sotilasarvo. Kurssi olisi avoin myös vastaavan koulutuksen saaneille naisille.

Eilen perjantai-illan päätöstilaisuudessa opiskeltiin armeijan modernin johtamiskulttuurin uutuutta, syväjohtamista. Maanpuolustuskorkeakoulun johtamislaitoksella kehitettyyn johtamisoppiin on tällä viikolla tutustunut myös Nokian ylin johto.

Kriso-kurssista puolet on johtamistaitoa: omaan johtajakuvaan tutustumista, johtamistaidon perusteiden opiskelua sekä sotilasjohtamiseen ja sosiologiaan perehtymistä.

Johtamista opettavat enimmäkseen muut kuin sotilaat. Oman johtamistyylin tunnistamisesta ja kehittämisestä luennoi Mercurin seniorikonsultti Arto Kuuluvainen. Toinen konsultti Göran Lindgren avasi sotilasorganisaation saloja, ja Elisan henkilöstöjohtoon pitkään kuulunut Raili Pohtola kertoi arvojohtamisen käytännöistä.

Siviilipuolella oppilas saisi maksaa vastaavista luennoista satoja euroja per kuuntelukerta.

Omien johtamisvalmiuksien ja -puutteiden ruotimisessa avusti myös everstiluutnantti Jukka Ojala, pääesikunnan henkilöstöosaston apulaisjohtaja. Syväjohtamiseen johdatti kapteeni Mikko Valtanen Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen laitokselta. Kumpikin luennoi jatkuvasti yrityksissä.

Itseään pääsi arvioimaan kahdella testillä, Jungin typologiaan perustuvalla MBTI-testillä sekä Mercurin kehittämällä johtamistavan arvioinnilla. Ohjaavat, keskustelevat ja itsenäisyyteen kannustavat johtajat tunnistavat itsensä.

Nämä johtamiskeinot ovat käytössä myös kurssilla. Johtamisen työkalut esitellään selkeästi, keskustelu on vilkasta ja ryhmätyöt päättävät kurssipäivät. Yksikään kurssilainen ei pettynyt kurssin antiin, päinvastoin.

– Paras johtamiskurssi, millä olen koskaan ollut, tiivistää monet kurssit käynyt SWK Toimitilojen partneri Veijo Kekkonen.

Nimettömänä palautteensa antanut kurssilainen on samaa mieltä.

– Suurin osa käymistäni kursseista on suoraan sanoen roskaa. Tämä ei ole.

Kurssin mieleenpainuvimmasta luennostakin oltiin yksimielisiä: Hiljaisuus oli hiiskumaton, kun sotaveteraani, varatuomari Simo Kärävä kertoi, miten johtamisteeseistä parhaat eli esimerkki ja rohkeus toteutuivat ääriolosuhteissa.

Toinen puoli kurssista on turvallisuus- ja sotilaspolitiikan ajankohtaisia asioita. Tunneilla puhuttiin ja väiteltiin nykyaikaisesta sodasta, tulevasta turvallisuuspoliittisesta selonteosta, Natosta sekä humanitaarisesta oikeudesta. Yhteyksiä johtamiseen vedetään koko ajan.

Sotilasympäristö ja sodasta puhuminen ovat osalle johtajakoulutusta hakeville syy olla hakeutumatta Kriso-kurssille, osalle ne ovat tulemisen syy. Sotahistoria ja vapaaehtoinen maanpuolustus ovat monen kurssilaisen harrastus.

Kiilusilmien tai äkseeraajien kurssi Kriso ei ole. Pikemminkin kurssilaisia tuntui yhdistävän aavistus siitä, että johtamistaitokin hioutuu timantiksi vasta kriisiolojen paineessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Air Berlinin osia havitellaan monelta suunnalta – Ryanair syyttää Lufthansan suosimisesta

    7. 7

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    8. 8

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    9. 9

      Viking Line kohensi tulostaan – uusi katamaraani ei ole tuottanut odotetusti

    10. 10

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    8. 8

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    9. 9

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    10. 10

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    6. 6

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    9. 9

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    10. 10

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    11. Näytä lisää