Öljykiintiöillä tehdään politiikkaa

Julkaistu:

Raakaöljyn hinta on noussut kevättalvella, ja hinnat ovat nyt ennätyskorkealla. Tästä huolimatta kansainvälinen öljyntuottajien järjestö Opec päätti aikaisempien suunnitelmien mukaisesti supistaa öljyn tuotantokiintiöitä. Ratkaisu nostaa edelleen öljytuotteiden hintoja tai ainakin pitää niiden hinnat nykyisellä korkealla tasolla kesäkauden alkuun saakka.

Päätös oli erikoinen ja erityisesti Yhdysvaltojen tahdon vastainen. Viimeaikainen hinnannousu on koetellut eniten juuri amerikkalaisia, jotka ovat saaneet kokea kouriin tuntuvasti dollarin heikkouden. Euroopassa vahva euro on hiukan pehmentänyt öljyn hintakehitystä.

Opec-maiden motiiveja on ihmetelty. Öljyntuottajat ovat aikaisemmin sitoutuneet vakaaseen hintapolitiikkaan. Nyt tehty päätös ei ole sovitun linjan mukainen. Öljymaat tarvitsevat kuitenkin lisää rahaa, sillä monet maat ovat taloudellisesti hyvin huonossa tilanteessa. Öljyn hinta on ollut pitkiä aikoja tavoitehinnan alapuolella, ja juuri nyt tiukka hintapolitiikka on vahva kannanotto. Se haittaa Yhdysvaltojen istuvan presidentin politiikkaa, mikä voi jopa olla Opec-maiden kätkettynä tavoitteena, koska presidentti George W. Bushin politiikka on aiheuttanut useimpien islamilaisten öljymaiden johtajille runsaasti ylimääräisiä ongelmia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    2. 2

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    3. 3

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    4. 4

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Seppälää haetaan konkurssiin

    7. 7

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    8. 8

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    9. 9

      Kurja kesäsää iski pahasti Seppälään – ”poikkeuksellisen onnistuneet” kululeikkaukset eivät auttaneet

    10. 10

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seppälää haetaan konkurssiin

    2. 2

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    3. 3

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    7. 7

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    8. 8

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    9. 9

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    10. 10

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää