Osakassopimuksesta kansallisia tulkintoja

Julkaistu:

TeliaSoneran pääomistajien, Suomen tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan, välisestä osakassopimuksesta pidetään lujasti kiinni, mutta sitä myös venytetään tarpeen tullen.

Puheenjohtaja Tapio Hintikan eroamisen jälkeen liikenne- ja viestintäministeriössä on luettu tarkkaan osakassopimuksen klausuulit.

Osakassopimuksessa painotetaan, etteivät osakkeenomistajat ryhdy minkäänlaisiin toimenpiteisiin hallituksen jäsenten erottamiseksi.

Hintikan mukaan TeliaSoneran nykyinen varapuheenjohtaja Carl Bennet kuitenkin ilmoitti hänelle, että tämä oli menettänyt Ruotsin valtion tuen. Vakuutus siitä, että Bennetillä oli valtion mandaatti, sai puheenjohtajan eroamaan.

Ruotsin elinkeinoministeriö halusi pikimmiten kiistää, että valtio olisi vaikuttanut eropäätökseen. Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen tyytyi pahoittelemaan tapahtunutta.

Nyt suomalaisministerit Luhtanen ja Matti Vanhanen vaativat Hintikan tilalle suomalaista puheenjohtajaa.

Myös Hintikka kertoi eilen pitävänsä suomalaisen puheenjohtajan valintaa loogisena ratkaisuna, koska Ruotsi teki vastaavan päätöksen valitessaan Lars-Eric Peterssonin tilalle ruotsalaisen Bennetin.

Sopimusta tulkitaan kansallisista lähtökohdista, vaikka osakassopimuksen perusteella ”osakkeenomistajat pidättyvät toimimasta kansallisten etujen pohjalta”.

Sama ajattelu oli taustalla, kun Hintikka ehdotti Ruotsin entisen pääministerin Ingvar Carlssonin tilalle hallitukseen kansainvälistä asiantuntijajäsentä. Ruotsi ei joustanut ja ehdotti sen sijaan, että Suomi uhrautuisi.

Suomalaisjäsen Tom von Weymarnin mukaan TeliaSoneran hallituksessa vallitsee yksimielisyys siitä, että maakiintiöistä olisi alettava luopua. Käytännössä poliittiset paineet näyttävät estävän sen toteutumista ennen kuin osakassopimus virallisesti päättyy reilun vuoden päästä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    2. 2

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Metson osakkeen rivakka lasku jatkuu pörssissä

    5. 5

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    6. 6

      Näin vanhat asunnot kävivät kaupaksi kesäkuussa – katso suurimpien kaupunkien tilanne

    7. 7

      Kysely: Suomalainen ottaa autokaupoille mukaan makutuomarin

    8. 8

      Metso luottaa tilauskannan kasvuun – loppuvuodelle tilauksia on jo miljardin edestä

    9. 9

      Panimoliitto selvitti suomalaisten mieluisimman hellejuoman – hanavesi yllätti

    10. 10

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    2. 2

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    3. 3

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    4. 4

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    5. 5

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    6. 6

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    7. 7

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    8. 8

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    9. 9

      Kilpailu Aasian-reiteillä kiristyy – Finnairin täytyy vakuuttaa nihkeät koneenvaihtajat

    10. 10

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Uskomaton päivä: kuusi suomalaisyhtiötä antoi tulosvaroituksen – yksi romahti pörssissä täysin

    5. 5

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    6. 6

      ”Nuori nainen on aikamoinen riski pienelle firmalle” – kokemukset työhaastatteluista kirvoittivat kovia kommentteja

    7. 7

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    8. 8

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    9. 9

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    10. 10

      Bernerin ehdotus: 14 muutosta ajo-opetukseen – ”Tulee olemaan ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua”

    11. Näytä lisää