Posti tavoittelee Virosta Itämerentavaraliikenteen solmukohtaa

Viron-toimintojen liikevaihto halutaan moninkertaistaa muutamassa vuodessa

Venäjän kasvava ostovoima tietää bisnestä tavaraliikenteen logistiikkaoperaattoreille, ja siitä kakusta Suomen Posti haluaa napata osansa. Suomen Posti katsoo, että sijoittuminen Viroon tarjoaa siihen otollisen mahdollisuuden. Niinpä Tallinnaan on perustettu tytäryhtiö tarjoamaan logistiikkapalveluja varastoinnista jakeluun, ja nyt se on saanut myös paikallisen maajohtajan.

– Meidän tekemisemme painopiste tulee siirtymään Suomesta etelämmäksi, koska Suomi ei ole logistinen maailmannapa, kertoi johtaja Harri Pänkäläinen Posti Logistiikasta eilen Tallinnassa, jossa esiteltiin samalla uusi Viron maajohtaja Tarmo Annus. Hän aloitti toimessaan kuukausi sitten.

Pänkäläisen mukaan Viron omat pienet markkinat eivät ole logistiikkaoperaattorin kannalta ”seksikkäät”, mutta sijainti on. Pänkäläisen mielestä Virosta voi muodostua Itämeren alueen Rotterdam, solmukohta, jonka kautta tavarat kulkevat Suomeen, Ruotsiin, Baltian maihin ja etenkin Venäjälle.

Palveluvarastojapuolenkymmentä

Tallinnan palveluvarasto on Postin ulkomaanlogistiikan koelaboratorio, ensimmäinen toimintakeskus Suomen ulkopuolella. Vuosi sitten aloittanut keskus kokoaa ja syöttää tavaraa puolelle kymmenelle asiakkaalle, kirkkaimpana helmenä tavaratalo Kaubamaja Tallinnan keskustassa.

– Hinnoittelemme, asennamme varashälyttimet tuotteisiin ja huolehdimme, että myyntihyllyissä riittää ostettavaa, Pänkäläinen kuvaa Tallinnan toimintakeskuksen tehtäviä.

Tallinnan palveluvarastossa työskentelee 20 henkilöä ja liikevaihtoa kertyy nyt miljoona euroa vuodessa. Tavoite on nostaa liikevaihto viiteen miljoonaan muutamassa vuodessa.

Luvuilla ei vielä hätyytellä alan jättiläisiä. Baltian logistiikkamarkkinat ovat vankasti saksalaisten Schenkerin ja DHL:n sekä parin virolaisen käsissä.

Viron luvut ovat pieniä Postinkin mittakaavassa. Posti-konsernin liikevaihto oli viime vuonna 1,1 miljardia euroa, josta Logistiikan osuus 278 miljoonaa euroa. Postia Virossa kiinnostaakin mahdollisuus kasvuun. Perinteinen kirjeiden ja pakettien kotiinkanto on kasvunsa rajat jo saavuttanut

Postin Viro-strategia ei tarkoita, etteikö Posti tähyilisi muuallekin. Puola on uusista EU-maista suurin ja myös logistisesti mielenkiintoinen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    3. 3

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    4. 4

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    5. 5

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    6. 6

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    7. 7

      Valkoinen talo esitteli verouudistusta – yksityiskohdat vielä auki

    8. 8

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    9. 9

      Suomalainen peli voitti arvostetun palkinnon – Pokémon Gokin jäi taakse

    10. 10

      Mnuchin vahvisti USA:n yritysveron laskun – lisätietoja odotetaan vielä tänään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    3. 3

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    4. 4

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    5. 5

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    6. 6

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    9. 9

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    10. 10

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää