Outokumpu valittaa kartellisakostaan

Julkaistu:

Vesijohtoputkissa tutkimus kesken

Metalliyhtiö Outokumpu valittaa kuparisten ilmastointiputkien hintakartellituomiostaan Euroopan yhteisöjen tuomioistuimeen.

Euroopan komissio määräsi yhtiölle joulukuussa 18 miljoonan euron sakot. Outokumpu aikoo valittaa sakon määräytymisen perusteista ja sakon määrästä.

Euroopan komissio aloitti kuparisiin ilmastointi- ja vesijohtoputkiin liittyvät kartellitutkimukset maaliskuussa 2001. Outokumpu kertoo auttaneensa tutkimuksia alusta lähtien yhteistyöllään.

Euroopan komissio antoi viime vuoden joulukuussa kolmelle yritykselle yhteensä 79 miljoonan euron sakot osallisuudesta ilmastointiputkien jako- ja hintakartelliin vuosina 1988–2001.

Outokummun lisäksi tuomittiin italialainen SMI ja saksalainen Wieland-Werke.

Päätös vesijohtoputkistavielä tänä vuonna

Euroopan komission kuparisia vesijohtoputkia koskeva kartellitutkimus on edelleen kesken. Päätöstä siitä odotetaan tämän vuoden aikana.

Outokumpu toteaa tiedotteessaan, että se voi kommentoida koko prosessia vasta, kun myös vesijohtoputkia koskeva päätös on saatu tiedoksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    2. 2

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    3. 3

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    4. 4

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    7. 7

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    8. 8

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    9. 9

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    10. 10

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    2. 2

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    3. 3

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    4. 4

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    5. 5

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    6. 6

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    7. 7

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    8. 8

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    9. 9

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    10. 10

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    10. 10

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    11. Näytä lisää