Asianajajat taistelevat Jukosin jäädytetyistä rahoista Sveitsissä

Kansainvälinen asianajajaryhmä yrittää painostaa Sveitsin valtiota, ettei se jäädyttäisi venäläisen öljykonsernin Jukosin omistajien ja johtajien pankkitilejä Sveitsissä.

– Entisen konsernijohtajan Mihail Hodorkovskin pidätys on poliittinen. Näin ollen ei voida perustella, että Jukosin omistajien Sveitsin tileillä on rikollista rahaa, asianajajat sanoivat eilen Genevessä.

Sveitsi on jäädyttänyt Hodorkovskin lisäksi muidenkin Jukosin omistajien kuten Platon Lebedevin ja Leonid Nevzlinin tilejä vajaan viiden miljardin dollarin arvosta.

– Tämä luku ei pidä paikkansa, sillä Jukosin omistajilla ei ole noin paljon rahaa Sveitsissä, sanoi Hodorkovskia edustavan geneveläisen lakitoimiston Poncet Turrettini Amaudruzin asianajaja Philippe Neyroud.

Hän sanoi, että Venäjä on pyytänyt jäädyttämään parinkymmenen Jukosin omistajan tilit. Tilivyyhtiin kuuluu lisäksi 30 yhtiötä.

– Emme tiedä vielä, paljonko tileiltä löytyy rahaa, sillä olemme vasta pyytäneet tietoa Sveitsissä sijaitsevalta viideltä pankilta kuten UBS:ltä, Dresdneriltä ja BNP Baribasilta.

Sveitsissä taistellaan Jukosin pääomistajayhtiön Menatepin rahoista.

Yhtiöön kuuluu myös muurmanskilainen lannoiteyhtiö Apatit.

– Rahojen jäädyttäminen vaarantaa Jukosin 40 000 työntekijän eläkekassan saatavat, Neyroud huomautti.

Moskovasta tiedotettiin eilen, että Hodorkovski oli yllättäen sanonut puoltavansa presidentti Vladimir Putinia ja kehotti muitakin yritysjohtajia tekemään niin. Asianajajat pitävät Hodorkovskin tukea outona muutoksena.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    6. 6

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    7. 7

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    8. 8

      Sotkamo Silverillä reipas pomppu pörssissä

    9. 9

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    10. 10

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    3. 3

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    4. 4

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    5. 5

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    6. 6

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    7. 7

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    8. 8

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    9. 9

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    10. 10

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    6. 6

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    7. 7

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    11. Näytä lisää