Uusien it-yritysten rahoitus siirretään teknologiakeskuksiin

Kauppa- ja teollisuusministeriö suunnittelee uusia pääomarahastoja aloittaville it-yrityksille. Rahoitusta aiotaan kohdistaa kilpailukykyisille aloille.

Aloittavien teknologiayritysten rahoitusta aiotaan keskittää teknologiakeskuksiin. Myös keskusten ulkopuolella toimivat aloittelevat teknoyritykset saisivat rahoitusta niiden kautta. Pääomarahastojen perustamisesta ja hallinnoinnista päätetään kesäkuussa.

Toimintaa kokeillaan jo neljässä teknologiakeskuksessa, kevään aikana valitaan neljä seuraavaa keskusta.

Kauppa- ja teollisuusministeriön vetämän hankkeen tavoitteena on perustaa pääomasijoitusyhtiöitä, joista tuetaan aloittavia yrityksiä. KTM harkitsee starttirahastoja, koska pääomasijoittajat ovat lähes täysin vetäytyneet riskialttiista alkuvaiheen yritysten rahoittamisesta.

Myös Sitra uudistaa pääomasijoitustoimintaansa. Uudistuksista päätetään huhtikuun puolivälissä.

Aloittavien yritysten rahoitusta on selvitetty noin vuoden päivät. Ensimmäisiä askelia laajempaan yhteistyöhön ovat esimerkiksi Tekesin ja Sitran yhteiset PreSeed -rahoitusmuodot.

Nykyään tuoretta teknoyrittäjää tukee monta eri organisaatiota, jatkossa rahaa jakavia luukkuja on vähemmän.

Pääomasijoitusyhtiö Holtronin toimitusjohtajan Juha Ruohosen mukaan julkishallinnon nykyinen tukiverkko on liian sekava yrityksille.

– Yritttäjien kanssa keskustellessa huomaa, että he ovat aika hukassa. Kaikki te-, ta-, ti-alkuiset tahot ovat hyvin epäselviä yrityksille, julkishallinnon toimijoita on aivan liikaa, Ruohonen sanoo.

Rahoitusta aiotaan myös kohdistaa nykyistä tarkemmin. Jatkossa rahoitusratkaisuissa kiinnitetään enemmän huomiota yrityksen mahdollisuuksiin menestyä.

– Julkisten toimijoiden päätavoitteena ei ole ollut tehdä yrityksistä sijoituskelpoisia, vaan ne ovat tukeneet yleisesti yrittäjyyttä. Nyt näkökulmaa halutaan muuttaa, toteaa teollisuusneuvos Pertti Valtonen Kauppa- ja teollisuusministeriöstä.

– Julkisten rahoittajien ja pääomasijoittajien välillä on ammottava aukko, Valtonen toteaa.

Pääomasijoitusyhtiö 3i Finlandin toimitusjohtaja Ere Kariola pitää KTM:n suunnitelmia hyvinä, mutta näkee niissä myös ongelmia.

– Julkisen rahoituksen päättäjillä on suuri rooli. Jos julkinen rahoittaja ei tue yritystä, pääomasijoittajatkin ovat varovaisia, Kariola pohtii.

–  Olisi pystyttävä säilyttämään tarpeeksi iso joukko yrityksiä, jotta pääomasijoittajilla on valinnanvaraa.

Pääomasijoittajia kiinnostavat yritykset, joilla on omaperäinen idea tai tuote, lupaavia asiakassuhteita ja vakuuttava laajentumissuunnitelma. Holtronin Ruohosen mukaan julkista rahoitusta myönnetään vähän kaikille, eikä se ohjaa tarpeeksi yritysten toimintaa.

Myös Kariolan mielestä yritysrahoitusta pitäisi keskittää.

– Kyllä teknologiasijoittaminen vaatii fokusoitumista. Suomalainen perisynti on se, että maailmaa on yritetty valloittaa taskurahoilla. Tarvitaan isompia yrityksiä ja niille enemmän rahoitusta.

Ruohosen mukaan julkisella sektorilla ei ymmärretä, kuinka paljon kansainvälistyminen maksaa.

– Yritykselle annetaan 20 000 euroa, ja sanotaan, että kyllä tällä maailma pitää valloittaa. Eihän sillä saa kuin lentoliput New Yorkiin.

– Jos oikeasti halutaan rakentaa esimerkiksi kansainvälisiä jakelukanavia, niin viisi miljoonaa on aivan ehdoton minimi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    3. 3

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    4. 4

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    5. 5

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    6. 6

      Mitä omistuksiaan valtio voisi myydä? ”Teliaan tai Sampoon voi kallistua”

    7. 7

      Valkoinen talo esitteli verouudistusta – yksityiskohdat vielä auki

    8. 8

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    9. 9

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    10. 10

      Tokmannin osake sukelsi, Tecnotreen kiri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    3. 3

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    4. 4

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    5. 5

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    6. 6

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    9. 9

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    10. 10

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää