Korkojen nousu siirtyy

Julkaistu:

Euron vahvistuminen on siirtänyt odotuksia korkojen noususta jatkuvasti eteenpäin. Valuutan vahvistuminen heikentää alueen vientiyritysten kilpailukykyä, mikä hidastaa kasvua. Toisaalta tuontihintojen halpeneminen keventää inflaatiota.

Euro-alueen nihkeä kasvu on synnyttänyt myös odotuksia korkojen laskusta. Markkinoilla se näkyy siinä, että suurin osa euribor-korosta on laskenut alle kahden prosentin ohjauskoron tason.

Asiantuntijoiden näkemykset korkojen tulevasta tasosta hajoavat. Alkuvuoden lausunnoissa moni ekonomisti on odottanut EKP:n nostavan ohjauskorkoa vielä tämän vuoden aikana.

Toisaalta Tapiolan pääekonomisti Jari Järvinen uskoo, että EKP vielä laskee korkoja kesään mennessä ennen ensi vuoden loppukeväälle ajoittuvaa rahapolitiikan kiristystä. Tällainen näkemys sai tukea keskiviikkoisista melko pessimistisistä EKP:n pääjohtajan Jean-Claude Trichet’n lausunnoista.

OKO:n tuoreimmassa julkaistussa ennusteessa ennustetaan ohjauskoron nousua ensi vuoden keväälle, mutta ennusteen korjaus on harkinnassa.

– Viimeisimpien EKP:n lausuntojen jälkeen näyttää siltä, että ohjauskoron nousu ei ole vielä ajankohtainen lähimmän vuoden aikana. Lisäksi riski yhdestä keskuspankin koron laskusta ennen syksyä on kasvamassa. Lyhyet korot näyttäisivät pysyvän matalalla läpi kuluvan vuoden, tutkimusjohtaja Teppo Koivisto sanoo.

Nihkeästi kasvavan Saksan talous kaipaisi vetoapua ja poliittinen painostus voi ajaa EKP:n laskemaan korkoja. Keskuspankin edustajat ovat kuitenkin vakuuttaneet, että rahapolitiikalla on pitkälti tehty se, mikä tehtävissä on. Koivisto on suhdannenäkymien suhteen melko luottavainen.

– Nyt on syklinen hengähdystauko. Yhdysvaltojen ja Aasian taloudet ovat hyvässä kasvussa ja tämä hyödyttää myös Eurooppaa.

Koiviston mukaan pitkät korot ovat laskeneet, koska sijoittajat ovat viime viikkoina vähentäneet riskinottohaluaan. Korkotasoon on nyt hinnoiteltu kasvun hidastumista.

Koivisto uskoo, että kasvudynamiikka toimii ja pitkät korotkin ovat syksyllä jonkin verran nykyistä tasoa korkeampia. Kymmenen vuoden korko on nyt noin 3,8 prosenttia. Korkojen erittäin kova nousu on kuitenkin epätodennäköistä, koska inflaatiopaineet ovat vielä vähäisiä.

Maailman talouden riskeinä ovat edelleen Saksan ja Euroopan talouskasvun nihkeys ja mahdollinen Japanin tauti sekä Yhdysvaltojen talouden epätasapaino-ongelmat. Koivisto uskoo maailmantalouden kasvun riittävän näiden ongelmien hoitoon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    2. 2

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    3. 3

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    4. 4

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. 6

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    7. 7

      Kiky riisti sairaanhoitajalta vuoden kohokohdan – ”Voisinko viedä lapsen Sipilän portille ja selittää...”

    8. 8

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    9. 9

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    10. 10

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    3. 3

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    8. 8

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    9. 9

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    10. 10

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    7. 7

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää