Parhaat ystävät vastassa oikeudessa

Julkaistu:

Kauppiaan näkökulmasta kyse on ollut ison ja pienen taistelusta. Toisella puolella on ollut kauppiaiden mielestä ahneeksi heittäytynyt keskusliike, toisella itsenäisyydestään viimeiseen asti roikkuva kauppias.

Riita on vetänyt kaksi vuosikymmentä kauppiaana olleen Christer Mörkin tunteet ristiriitaisiksi.

– Melkein kaikki siinä konsernissa ovat hyviä ystäviä. Mutta uusilla sopimuksilla en olisi pärjännyt sillä kauppapaikalla, jossa olin Kokkolassa. Niin kuin ei nykyinen kauppias tahdo pärjätä, hän arvostelee.

Mörk sanoo, että riita on lyönyt leiman otsaan. Kauppiaaksi on enää vaikea ryhtyä.

– Vaikka on hyvä tuttu muiden ketjujen kanssa, ei voi oikein muuta kuin keskustella. Ensimmäinen vuosi meni kuin ikkunaan päin lentäneellä linnulla. Ei oikein tiennyt mihin suuntaan olisi lähtenyt.

Keskon oikeudenkäynnit ketju-uudistuksen takia eivät ole vielä loppu. Helsingin käräjäoikeudessa on edelleen vireillä yhden kiiminkiläisen ruokakauppiaan ja neljän kenkäkauppiaan jutut.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi postilaki: Kirje voi viipyä jopa viikon eikä joka lähetykselle ole mitään aikarajaa

    2. 2

      Forbes: Maailman rikkain ihminen vaihtui hetkeksi

    3. 3

      Toyotan myynti kasvoi – jäi silti kolmoseksi alkuvuonna

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    6. 6

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    7. 7

      Eilen tulosten siivittäminä nousseet osakkeet halpenivat – Valmet vajosi yhä

    8. 8

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    9. 9

      Koulutetut nuoret löytävät aika hyvin koulutustaan vastaavaa työtä

    10. 10

      Nokia kiritti osakekursseja – Kesko, Valmet ja Outotec halpenivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    2. 2

      Uusi postilaki: Kirje voi viipyä jopa viikon eikä joka lähetykselle ole mitään aikarajaa

    3. 3

      Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Venäjä-pakotteet – mitä tekee Trump?

    4. 4

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    5. 5

      Forbes: Maailman rikkain ihminen vaihtui hetkeksi

    6. 6

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    7. 7

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    8. 8

      Lehti: Kreikka alkaa verottaa Airbnb-majoittajia

    9. 9

      Datasiirrossa satojen prosenttien kasvu – suomalaiset innostuivat EU-hintojen muutoksesta

    10. 10

      Vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat nousivat alkuvuodesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    4. 4

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    8. 8

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    9. 9

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää