Suomi sai suurlähetystön Slovakiaan vasta tässä kuussa

T?ekkoslovakian kahtiajaossa Slovakia jäi Suomen Prahan-suurlähetystön jalkamaaksi. Myöhemmin Slovakian asioita alkoi hoidella Wienin suurlähetystö. Bratislavassa Suomen suurlähetystö avattiin vasta maaliskuun alussa.

Edustuston osoite Palisády-kadulla Bratislavan linnan ja parlamentin ja toisaalta presidentinpalatsin ja hallituksen välissä on kaupungin arvokkaimpia.

Suurlähettiläs Rauno Viemerön mukaan edustusto voi auttaa ovien avaajana tai tien tasoittajana viranomaisten ja yritystenkin suuntaan korkealla tasolla.

Slovakian naapureissa Varsovassa, Prahassa, Wienissä, Budapestissa ja Kiovassa toimivat Finpron vientipisteet. Bratislavaa hoidetaan Finpron Prahan-toimistosta, mutta Bratislavassa myös lähetystön osuus painottuu.

Viemerön ensivaikutelman mukaan suomalaisia firmoja ei juurikaan näy Slovakiassa. Kuitenkin maasta jo puhutaan esimerkiksi Euroopan uutena Detroitina. Volkswagenin ja PSA Peugeot Citroenin suurtehtaiden jälkeen aloittaa parin vuoden päästä Hyundai. Yhteensä autoja valmistuu lähes miljoonan vuosivauhtia – eniten Euroopassa henkeä kohti.

– Kuvittelisin, että osaaville alihankkijoille riittäisi esimerkiksi tällä alueella mahdollisuuksia. Slovakian talouden näyttävät kasvuluvut ja maan reformihenki kiinnostavat lukuisia ulkomaisia investoijia, Viemerö arvioi.

– Ymmärrän myös, miksi turismi kasvaa. Bratislavan vanhakaupunki on pienempi, mutta yhtä viehättävä ja yllättävä kuin jo tutummat. Praha tai esimerkiksi Krakova.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Näin selviät kun rahat loppuvat

    6. 6

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    7. 7

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    8. 8

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    9. 9

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    10. 10

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    11. Näytä lisää

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää