Eduskunnan päätöksenteostaseuraisi yrityksessä johtamiskriisi

Julkaistu:

Eduskunnan päätöksentekotavasta seuraisi yrityksessä johtamiskriisi.

– Eduskunnassa päätökset syntyvät äänestämällä, mutta jos yrityksessä jouduttaisiin äänestämään, kyseessä olisi johtamiskriisi, yritysjohtajaveteraani Martin Saarikangas vertaa.

Saarikankaan mukaan yrityksessä johtamismallin tulee olla sellainen, ettei tarvitse äänestää. Hyvä johtaja kerää Saarikankaan mukaan ympärilleen johtoryhmän, joka ei koostu jeesmiehistä vaan jäsenistä, joilla on eri näkemyksiä.

– Kun nämä käyvät keskusteluun, siitä syntyy yhteinen näkemys, jolla yritystä viedään eteenpäin. Tarvittaessa keskustellaan niin pitkään, että yhteinen, yritykselle hyvä näkemys löytyy, Saarikangas sanoo.

Saarikankaan mukaan eduskunnassakin keskustellaan, paljonkin, mutta lopulliset päätökset syntyvät äänestämällä. Tosin valiokunnissa pyritään yksimielisiin kantoihin.

Saarikankaan mukaan jo lähtökohdat tuovat eroa yrityksen ja eduskunnan päätöksenteolle. Yrityksessä päätöksenteon taustalla ovat aina budjetti, aikataulut ja voiton tavoittelu.

– Eduskunnan taas ei ole tarkoitus tuottaa voittoa, vaan hyviä päätöksiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    4. 4

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    9. 9

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    10. 10

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    11. Näytä lisää

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    6. 6

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    9. 9

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    10. 10

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    11. Näytä lisää