Laajempi näkökulmatulopolitiikkaan

Julkaistu:

Työmarkkinoilla on kaivauduttu lähtökuoppiin tulevia tuloneuvotteluja varten. Ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen ja Metalliliiton puheenjohtaja Erkki Vuorenmaa vetosivat vastikään keskitetyn tuloratkaisun puolesta.

Teollisuustyönantajien, tulevan Elinkeinoelämän keskusjärjestön, uusi puheenjohtaja Leif Fagernäs oppi nopeasti työmarkkinajargonin. Sopimuksen sisältö ratkaisee, ei muoto, Fagernäs sanoi Taloussanomien haastattelussa.

Muotoa ja sisältöä ei kuitenkaan voi erottaa toisistaan.

Keskitetty ratkaisu tarkoittaa sitä, että kattavasti eri aloille sovitaan käytännössä samansuuruiset palkankorotukset. Korotukset noudattavat keskimääräistä tuottavuuden kasvua ja arvioitua inflaatiota.

Viime aikoina valtiovalta on avittanut tupoa verohelpotuksilla. Nytkin sosialidemokraatit haluavat siirtää veroratkaisut syksyyn. Näin hallitus voisi toimia, taas kerran, kätilönä keskitetyn tulosopimuksen synnyttämisessä.

Suomessa keskitettyjä tuloratkaisuja on tehty kymmenen vuotta, ja niiden siunauksellisuutta on kiitelty kilpaa.

Kilpailukyvyllä mitattuna Suomella meneekin hyvin, mutta entä muuten.

Meillä työllisyysaste on romahtanut 65 prosenttiin, työttömyys on jämähtänyt yhdeksään prosenttiin. Kansalaisten ostovoima on länsimaiden heikoimpia. Kansantulo on vinoutunut pääomatulojen hyväksi, ja kun palkkasumma jää pieneksi, myös verokertymät jäävät korkeasta veroasteesta huolimatta pieniksi.

Sosiaalimenojen rahoitus rapautuu myös sitä kautta, että sosiaaliturvamaksut ovat palkkaperusteisia.

Paradoksaalista kyllä, SAK:n puheenjohtaja perusteli tupon hyödyllisyyttä muun muassa sillä, että nykyinen palkkanormi ei muuta työn ja pääoman välistä suhdetta ja työntekijät meillä tyytyvät jatkuvasti pienempään osuuteen koko potista kuin monissa muissa maissa (Taloussanomat 20.3).

Hallitus on luvannut luoda 100 000 uutta työpaikkaa neljässä vuodessa. Vuodessa niitä on kadonnut yli 15 000.

Hallitus työntää narulla, kun se lupaa veronkevennyksillä avittaa tupoa ja sitä kautta luoda uutta työtä.

Maailma on muuttunut, kasaantuva pääoma ei enää tuo uusinvestointeja Suomeen. Väki täällä on kuitenkin saatava töihin, muuten kansantulo ei rahoita kansan menoja. Tarvitaan pienyrittäjiä, tarvitaan lisää väkeä palveluihin.

Nämä työpaikat eivät keskitetyillä tuloratkaisuilla synny, pikemminkin päinvastoin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Käänne tapahtui: Viroon reissataan nyt enemmän kuin Ruotsiin

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    7. 7

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    8. 8

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    9. 9

      Kyberhyökkäys kävi kalliiksi varustamojätille: hintalappu satoja miljoonia

    10. 10

      Saksa: EU saattaa asettaa autonvalmistajille kiintiöt sähköautoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    3. 3

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    4. 4

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    5. 5

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    6. 6

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    7. 7

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    8. 8

      Ekonomisti yllättyi: Näin paljon Suomessa palkitaan lapsia arvosanoista

    9. 9

      Maailman rikkain mies teki salaperäisen lahjoituksen – peräti 4,6 miljardia dollaria

    10. 10

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    6. 6

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    9. 9

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    10. 10

      Maailman rikkain mies teki salaperäisen lahjoituksen – peräti 4,6 miljardia dollaria

    11. Näytä lisää