Metso napsii pieniä paperikonetilauksia Kiinasta

Julkaistu:

Stora Enson Kvarsvedenin koneinvestoinnin toteuttaja ratkeaa aivan lähiaikoina

Metso on saanut alkuvuonna useita paperikonetilauksia Kiinasta, mutta alan isot tilaukset ovat menneet Voithille. Seuraava iso kone odottaa tekijäänsä Ruotsin Kvarnsvedenissa.

Paperikoneita valmistava Metso Paper on alkuvuoden aikana julkistanut kymmenkunta tilausta. Uudet kone- ja järjestelmätilaukset ovat Kiinasta, missä Metso rakentaa muun muassa pari kartonkikonetta ja pehmopaperikoneen.

Kilpailija, saksalainen Voith on julkistanut vain kaksi konetilausta. Niiden yhteisarvo on kuitenkin 160 miljoonaa euroa eli selvästi enemmän kuin Metson kiinalaiset pikkukoneet yhteensä. Makein voitto kilpailijalle oli ruotsalaisen Holmenin sanomalehtipaperikone.

Tilanne voi muuttua nopeasti, sillä tarjouskilpailu Stora Enson Kvarsvedenin investoinnista on ratkaisuvaiheessa. Lähes 200 miljoonan euron konetilauksesta neuvotellaan parhaillaan Saksan Düsseldorfissa.

– Siinä on vielä jotain tarkistuksia. Huhtikuun aikana päätös kuitenkin tulee, sanoo Stora Enson viestintäjohtaja Kari Vainio.

Eurooppa piristyy jo,Suomessa vaisua

Päällystämätöntä SC-aikakauslehtipaperia tekevän koneen voittaminen on Metsolle tärkeää. Voith on menestynyt keskieurooppalaisissa konetilauksissa ja on nykyään varteenotettava kilpailija myös pohjoismaisilla markkinoilla.

– Meidän tilivuoden alun eli loka–helmikuun tilauskanta oli 867 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten oli alle 699 miljoonaa, myhäilee Voith Paperin Suomen-johtaja Jouko Jokinen.

Hänen mukaansa eurooppalaisen paperiteollisuuden investointihalut ovat selvästi lisääntymässä. Suomessa hiljaiselo syvenee.

– Tämä vuosi on vaisuin kuuteen vuoteen. Joitain päätöksiä tulee, mutta tänä vuonna ei toteudu mitään.

Hiljaisinta on Yhdysvalloissa, missä paperiyhtiöt eivät investoi edelleenkään. Siellä konetoimittajien katteet olisivatkin ohuimmat, koska projektikustannukset ovat erinäisten säännösten takia jopa kaksinkertaiset Eurooppaan verrattuna.

Dominoteoriatoimii Kiinassa

Tilausten vertailu on viitteellistä, koska yhtiöt julkistavat niistä vain osan. Tilaukset myös elävät lähes poikkeuksetta, kun paperikoneen ostaja päätyy tilaamaan esimerkiksi päällystyskoneita ja leikkureita.

Julkistettujen kauppojen perusteella Metso hallitsee tärkeää Kiinan markkinaa. Tilaukset poikivat uusia tilauksia.

– Olemme ottaneet asemamme, asiakassuhteet ovat toimivia ja referenssit hyviä. Kiinalainen arvostaa referenssejä, koska siten saa minimoitua riskiä, selittää Metso Paperin Kiinan-johtaja Ari Harmaala.

Voithin Jokisella on toisenlainen käsitys Kiinassa menestymisestä.

– Mihin kukin haluaa myydä ja mihin hintaan. Kiinassa on paljon alueita, joihin meidän väkeä ei saa millään töihin tai kulut ovat liian isot. Toimituskyky ja aikataulut painavat myös paljon vaa’assa.

Harmaalan mukaan Kiinassa ei ole enää sitä riskiä, että rahat jäisivät saamatta. Takavuosina niin kävi muun muassa Indonesiassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    2. 2

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    3. 3

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    4. 4

      Metso luottaa tilauskannan kasvuun – loppuvuodelle tilauksia on jo miljardin edestä

    5. 5

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    6. 6

      Kysely: Suomalainen ottaa autokaupoille mukaan makutuomarin

    7. 7

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    8. 8

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    9. 9

      Tiedon Alkio: ”Voitimme useita uusia asiakkuuksia”

    10. 10

      Asiakkaan allekirjoitus paperissa ei vapauta yrittäjää vastuusta, jos jotain sattuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    4. 4

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    5. 5

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    6. 6

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    7. 7

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    8. 8

      Audi-mainos meni pieleen: ”Naista verrataan eläimeen ja käytettyyn autoon”

    9. 9

      Pankit myyvät mielenrauhaa, mutta se voi käydä kalliiksi

    10. 10

      Kilpailu Aasian-reiteillä kiristyy – Finnairin täytyy vakuuttaa nihkeät koneenvaihtajat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Uskomaton päivä: kuusi suomalaisyhtiötä antoi tulosvaroituksen – yksi romahti pörssissä täysin

    5. 5

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    6. 6

      ”Nuori nainen on aikamoinen riski pienelle firmalle” – kokemukset työhaastatteluista kirvoittivat kovia kommentteja

    7. 7

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    8. 8

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    9. 9

      Bernerin ehdotus: 14 muutosta ajo-opetukseen – ”Tulee olemaan ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua”

    10. 10

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    11. Näytä lisää