TurismiaVittulajänkältä

Julkaistu:

Mikael Niemen suositusta kirjasta yritetään nyt takoa rahaa pohjoisessa. Tornionlaakson kunnat satsaavat satojatuhansia euroja Vittula-tuotteisiin ja -tapahtumiin.

Tule sinäkin Vittulaan! Vaikkapa näin voi tulevaisuudessa kuulua Tornionlaakson turismislogan. Alueen 13 kuntaa aikovat nimittäin hyödyntää Mikael Niemen Populaarimusiikkia Vittulajänkältä -kirjan ja siitä tekeillä olevan elokuvan vetovoimaa ja houkutella niiden avulla turisteja pohjoiseen.

Tornionlaakson kunnat, etunenässä kirjasta tuttu Pajala, ovat sijoittaneet Vittula-projektiin noin miljoona kruunua. Toinen miljoona on saatu EU:n Interreg-projektista, jolla tuetaan rajojen välistä yhteistyötä. Hankkeessa on mukana kuntia Ruotsista, Suomesta ja Norjasta.

Tornionjokilaaksomaailmankartalle

– Idea syntyi kun puhuimme lähdöstä Tukholmaan esittelemään Vittula-menestystä. Sitten ajattelimme, että mitä me sinne lähdemme, on parempi, että ihmiset tulevat Pajalaan ja näkevät paikat omin silmin, kertoo Pajalan kunnanneuvos Bengt Niska.

Projektin tavoitteena on vaatimattomasti nostaa Tornionlaakso maailmankartalle.

– Tarkoitus on, että saamme taloudellista kasvua. Toivomme, että turismi kehittyy, tulee uusia tuotteita, työpaikkoja, kansainvälisyyttä ja rajayhteistyötä, Niska sanoo.

Parhaasta matkamuistoideasta järjestettiin kilpailu

Paikalliset yrittäjät ovatkin jo ryhtyneet miettimään, miten kuuluisaa Vittulaa voitaisiin parhaiten hyödyntää erilaisissa tuotteissa.

Esimerkiksi vuoden Vittula-matkamuistoja etsittiin vähän aikaa sitten kilpailussa. Voittajiksi nousivat Vittula-tekstillä varustettu tienviitta ja esiliina, jossa lukee knapsu eli akka meänkielellä.

Matkamuistojen lisäksi yrittäjiä kannustetaan kehittämään Vittula-ruokia ja -juomia sekä erilaisia tapahtumia, joista huomattavin on paikallisen teatterin Vittula-näytelmä.

– Pajalan kylä on esityksen näyttämö. Esitys liikkuu miljöissä, joista kerrotaan kirjassa, Bengt Niska kertoo.

Koko projekti, joka kulkee nimellä "Tornionlaakson Vittula – kasvua lisäävä kulttuurikohtaaminen", huipentuu Populaarimusiikkia Vittulajänkältä -elokuvan ensi-iltaan 24. syyskuuta. Samanaikaisesti järjestetään perinteinen kulttuuritapahtuma "Römppäviikko".

– Silloin on kovaa juhlaa kymmenen päivää, Niska ennustaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    2. 2

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    3. 3

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    4. 4

      Saksan vaalitulos painaa euroa

    5. 5

      Tuhannet Varman vuokralaiset saivat aiheettomia maksuhuomautuksia perintätoimistolta

    6. 6

      Fortum kiri Helsingin vaisussa pörssissä

    7. 7

      EU poisti Kreikan budjettivajeiden mustalta listalta

    8. 8

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    9. 9

      Aktia vähentää työntekijöitä ja yhdistää konttoreita uudistuksissaan

    10. 10

      Työttömyys laskenut lähes kaikilla alueilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    2. 2

      Näin pankit suojelevat asiakkaitaan nettihuijareilta: suomalaisten rahoja pelastettu jo miljoonia euroja

    3. 3

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    4. 4

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    5. 5

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    6. 6

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    7. 7

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    8. 8

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    9. 9

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    10. 10

      Saksan vaalitulos syöksee euro­alueen yhden­tymisen epä­varmuuden aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    11. Näytä lisää