Swisscomin tulos lähes kaksinkertaistui

Julkaistu:

Sveitsin suurimman teleoperaattorin, Swisscom AG:n viime vuoden nettotulos kasvoi 1,57 miljardiin Sveitsin frangiin eli noin 1,25 miljardiin dollariin edellisvuoden 824 miljoonasta frangista. Liikevaihto säilyi edellisvuoden tasolla noin 14,5 miljardissa frangissa.
Swisscomin mukaan tulosparannuksen taustalla ovat matkapuhelinyhtiön hyvä myynti, kiinteiden liittymien laskun hidastuminen ja alaskirjausten vähäisyys verrattuna edellisvuoteen.

Yhtiö aikoo tänä vuonna vähentää Bloombergin mukaan noin 650 työpaikkaa kiinteiden liittymien hiipuessa ja matkapuhelinkilpailun kiristyessä.

Swisscomin markkinaosuus Sveitsissä on noin 70 prosenttia lankaliittymistä ja 66 prosenttia matkapuhelinliittymistä.

Yrityskaupat kiikarissa

Yhtiö ilmoitti myös aikovansa myydä osuutensa saksalaisessa Debitel AG -matkapuhelinyhtiössä, jonka sveitsiläisyhtiö osti vuonna 1999.

Swisscom on edelleen havittelemassa naapurimaa Itävallan Telekom Austria AG:n omistusta Itävallan valtiolta, joka omistaa yhtiöstä 42,2 prosenttia. Itävalta haluaa kuitenkin teleyhtiönsä osakkeista vähintään 15 euroa kappaleelta, mitä Swisscom on pitänyt liian kalliina.

Swisscom arvioi alkaneen vuoden tuloksekseen ennen kertaeriä noin 4,3 miljardia ja myynniksi noin 10 miljardia frangia. Lisäksi se aikoo ostaa omia osakkeitaan noin 1,14 miljardilla frangilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    3. 3

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    6. 6

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    7. 7

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    8. 8

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    9. 9

      Sijoittajien luottamus Italiaan näyttää palautuneen – nyt odotetaan Saksan vaaleja

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    3. 3

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    4. 4

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    5. 5

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    6. 6

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    7. 7

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    8. 8

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      Tanskan kruunu poikkeuksellisen vahva euroon verrattuna – keskuspankki voi ryhtyä toimiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    11. Näytä lisää