Kestokulutustilastoista toivotaan suuntaa

Julkaistu:

Markkinoiden hapuilu jatkuu, ja epävarmuus näyttelee edelleen pääosaa. Tänään saatavasta Yhdysvaltojen helmikuun kestokulutustilauksista toivotaan osviittaa talouden kehityssuunnasta, kestokulutushyödykkeiden tilaukset ovat tärkeä tekijä yritysten investoinneissa ja kertovat niiden aikeista lisätä tuotantoaan. Irakin sota tosin lisää eräiden toimialojen tilauksia, joten varsinaista tilauskantaa tärkeämpi tieto on puolustusvoimien ja voimakkaasti vaihtelevien liikennevälineiden tilauksista puhdistettu tilauskanta.

Yön uutissato on ollut niukanlainen. Standard & Poor’s on parantanut Japanin luottoluokitusta ja pitää sen AA- luokitusta kestävänä, kun se ennen muutosta oli vielä epävarma. Luokituslaitos arvioi Japanin talouden olevan kohentuvalla uralla, ja parantaa siksi luokitusta. Samaan aikaan neljä japanilaista pankkia on ilmoittanut maksavansa tämän kuun lopun tilinpäätöksen yhteydessä takaisin osan saamastaan julkisesta tuesta.

Osakemarkkinoilla Yhdysvaltojen kurssit avautuivat vaimeaan nousuun eräiden tulosuutisten vahvistamina, mutta epävarmuus pääsi kuitenkin niskan päälle ja suunta kääntyi. Dow Jones jäi jotakuinkin ennalleen, S&P 500 laski 0,1 ja eniten odotusten varassa liikkuva Nasdaq 0,4 prosenttia. Aasiassa Nikkei on vahvistunut 0,4 ja Topix 1,2 prosenttia jälleen vahvistuneen jenin vähennettyä vientiyritysten odotuksia. Hang Seng on vahvistunut 0,6 ja Kospi heikentynyt puoli prosenttia. Euroopassa etsitään edelleen suuntaa korko- ja valuuttamarkkinoilta, uusia merkittäviä talousuutisia ei juuri ole luvassa poliittisia lausuntoja lukuun ottamatta.

Korkomarkkinoilla osakemarkkinoiden epävarmuus veti viitelainojen tuottoja alaspäin USA:ssa. Kaksivuotinen lainatuotto painui 1,48 prosentista 1,46 ja kymmenvuotinen 3,71 prosentista 3,69 prosenttiin. Saksan kaksivuotinen puolestaan kiipesi 2,08 prosentista 2,11 ja kymmenvuotinen 3,87 prosentista 3,89 prosenttiin. Euroalueen rahamarkkinakorot ovat edelleen ohjauskoron tuntumassa tai sen alapuolella, ja termiininoteeraukset hinnoittelevat koronlaskupaineiden jatkumista.

Valuuttamarkkinoilla dollari painui alimmillaan 106 jeniin mutta on pysynyt 106,5 jenin tuntumassa kohtalaisen vakaasti. Japanin viranomaiset varoittivat jälleen liiallisia kurssivaihteluja vaimentamaan tarkoitetuista toimista eli tukiostojen mahdollisuuksista. Euro on vaihdellut 1,225 ja 1,235 dollarin välillä ja pysynyt 131,5 jenin tuntumassa. Vellominen jatkuu epävarmuuden hallitsemilla markkinoilla.

Päivän tärkein tilastoluku on siis Yhdysvaltojen kestokulutushyödykkeiden tilauskannan muutos helmikuussa. Lisäksi luvassa on hajatietoja Saksan osavaltioiden maaliskuun inflaatiosta ja Italian liike-elämän tilannearviosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    5. 5

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    6. 6

      TVO:n luottoluokitus laski

    7. 7

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    8. 8

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    9. 9

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    10. 10

      Näin toimii uusi mobiilimaksu Suomessa – yksi iso pankki puuttuu joukosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    4. 4

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    9. 9

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    10. 10

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    6. 6

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    10. 10

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    11. Näytä lisää