Vasta kuolema pysäyttää

Julkaistu:

Suomalaiset ovat viime päivinä saaneet huomata, ettei kylmin ja kaukaisinkaan lintukoto ole turvassa maailman pahuudelta ja kohtuuttoman kovalta epäonnelta. Madridin pommi-iskuista selvittiin suomalaisittain vielä säikähdyksellä, mutta viime perjantaina kohtalo käänsi hetkeksi meillekin selkänsä.

Ja kun tiedotusvälineiden palstamillimetrit alkoivat kuihtua Konginkankaan bussiturman tiimoilta, paukahti maanantaina uusi uutispommi Irakin suunnalta.

Kahden suomalaisen liikemiehen kylmäverinen murha Bagdadin moottoritiellä tuo Irakin nykytilanteen olohuoneisiimme aivan eri tavalla kuin päivittäiset uutiset amerikkalaisten menetyksistä.

Tämän päivän lehdissä suomalaisen liikemiesvaltuuskunnan Irakin matkaa perataan entistä tarkemmin, iltapäivälehdissä todennäköisesti minuutti minuutilta. Television ajankohtaisohjelmissa käydään läpi tragedian syitä ja seurauksia päivystävien dosenttien avustuksella.

Ensi viikolla keskustelu jatkuu yleisönpalstoilla. Jos Konginkankaan jälkipyykin pesuaineina ovat olleet muun muassa teiden kunnossapito ja yösuolaus, rekkakuskien työajat, kaluston kunto, paperiteollisuuden maantiekuljetukset ja Pohjois-Suomen öisten bussimatkojen mielekkyys, pohdittaneen Bagdadin tapahtumien setvinnässä myös liiallista riskinottoa ja bisnesmoraalia.

Kommentteja irtoaa pian myös mediajulkisuutta kaipaavilta poliitikoilta, jotka alkavat ääneen ihmetellä, onko vientikaupan virittely amerikkalaiskoalition hallinnoimassa maassa ylipäätään ulkopoliittisen linjamme mukaista.

Osasyy yleiseen järkytykseen on sillä, että traagisten tapahtumien keskipisteeseen on joutunut aivan tavallisia suomalaisia ja heidän läheisiään. Viime vuosien trendiin on sopinut asioiden esittäminen pylväinä ja taulukkoina. Näin myös onnettomuudet ja muut vastoinkäymiset on voitu kuitata pitkälti numeroilla, ilman ihmiskasvoja.

Taloustaantumastakin on rummutettu jo pari vuotta, mutta sen nurjemmasta puolesta on saanut kuvaa lähinnä yleisönpalstoilta, joilla hieman alle 40-vuotiaat moniosaajat ovat saaneet huomata olevansa jo liian vanhoja työnhakijoita.

Kuluneista päivistä onkin meillä kaikilla opittavaa vähintään se, että numeroiden ja tilastojen takaa löytyy aina myös tavallisia ihmistarinoita. Juuri nyt vain tuntuu siltä, että tällainen tilastoanalyysi on vaatinut kohtuuttoman kovan herätyksen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    2. 2

      Italian pankkien pelastaminen kuohuttaa – veronmaksajien pussille menon piti vaikeutua

    3. 3

      Nesteen henkilöstö esitti omia toiveitaan uusiksi omistajiksi – jakelunkeskeytys ei enää uhkaa

    4. 4

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    5. 5

      EU vastaa pankkiunionin arvosteluun: ”Italian viranomaiset ottivat vastuun”

    6. 6

      Pankkiautomaatti täyttää jo 50 vuotta – juhlan kunniaksi kultainen automaatti

    7. 7

      Historiallinen paukku Googlelle – 2,42 miljardin euron sakot hakutulosten peukaloinnista

    8. 8

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    9. 9

      HS: Uberin Suomen-johtajan omaisuutta saatetaan takavarikoida

    10. 10

      ”Kun ajatellaan tavallista palkansaajaa, talouskasvu ei ole vielä juuri näkynyt arjessa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    3. 3

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    4. 4

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    5. 5

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    6. 6

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    7. 7

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    8. 8

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    9. 9

      Google uhkaa saada historiallisen suuret sakot

    10. 10

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää