Timo Peltola lähteeHuhtamäen johdosta

Pakkauskonserni hakee johdon nuorennusleikkauksella uutta vauhtia

Pakkauskonserni Huhtamäki järjesti eilisen yhtiökokouksensa yhteyteen isomman uutisen kertoessaan, että pitkäaikainen toimitusjohtaja Timo Peltola jättää paikkansa tänä vuonna. Peltola kertoi halunneensa jo pitkään siirtyä sivuun, koska hänen mielestään ei ole hyväksi olla liian pitkään samassa tehtävässä.

Peltolan lähtö ei tullut yllätyksenä, sillä saneeraukset ja takavuosien innostuksen hiipuminen ovat syöneet myös menestyksekkään yritysjohtajan henkilökohtaista karismaa. Osakekurssi nousi eilen.

Yhtiön hallitus hyväksyi Peltolan toivomuksen eilisessä kokouksessaan ja käynnisti saman tien uuden toimitusjohtajan etsinnän. Hallituksen puheenjohtaja Veli Sundbäck toivoi seuraajan pääsevän aloittamaan Huhtamäen johdossa tämän vuoden puolella. Peltola saa täyttä palkkaa, kunnes yltää työsopimuksensa mukaiseen 60 vuoden ikään kahden vuoden päästä.

Tiedotustilaisuudessa Sundbäck vakuutti, ettei mistään suurista yritysjärjestelyistä, kuten yhtiön myymisestä ulkomaille, neuvotella.

– Hallitus on vahvistanut yhtiön strategian.Yhtiö on saavuttanut sellaisen strategisen olotilan, Sundbäck torjui epäilyt isommasta suunnanmuutoksesta.

Peltola valittiin edelleenhallituksen jäseneksi

Sundbäck kertoi, että uutta toimitusjohtajaa etsitään talon sisältä ja ulkopuolelta, sekä Suomesta että ulkomailta. Vaikka johtajan etsintä lähtee käytännössä nollapisteestä, Sundbäck ei pitänyt virheenä kertoa asiasta ilman, että seuraaja olisi valmiiksi jo valittu.

Huhtamäen johdossa tapahtui viime vuonna paljon henkilövaihdoksia ja tehtävien muutoksia. Talousjohtajaksi vuoden vaihteessa tullutta Mikko Kaukorantaa pitkäaikaisempi seuraajaehdokas on ollut USA:han saneeraushommiin – ja ehkä sivuraiteellekin – matkustanut varatoimitusjohtaja Kalle Tanhuanpää.

Johtokunnan useista ”ulkomaalaisvahvistuksista” seuraajapelissä mainittakoon varatoimitusjohtaja Henk Koekoek, joka kollegansa Timo Salosen kanssa hoitaa konsernin päätuoteryhmien keskeistä Euroopan-toimintaa.

Timo Peltola valittiin eilen jatkamaan Huhtamäen hallituksessa. Sundbäckin mukaan pohdinnoissa otettiin huomioon myös vaihtoehtoinen näkemys, ettei entisten johtajien ole hyvä istua vanhan yhtiönsä hallituksessa. Peltolan asiantuntemusta kaivattiin kuitenkin hallitustyöhön.

Hallituksen uusiksi jäseniksi valittiin Sanoma Magazinesin toimitusjohtaja Eija Ailasmaa ja hollantilainen tohtori Robert van Gestel.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    4. 4

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    5. 5

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    6. 6

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    7. 7

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    8. 8

      Stockmannin tappio odotettua syvempi – näkymät ennallaan

    9. 9

      Nousukäyrälle jatkoa: Suomen vienti kasvoi helmikuussa 6 %

    10. 10

      Poimi parhaat vinkit rikastumiseen – näin ammattilaiset sijoittavat omat rahansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    3. 3

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    4. 4

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    5. 5

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    6. 6

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    7. 7

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    8. 8

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    9. 9

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    10. 10

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää