Benefon välttyi konkurssilta

Julkaistu:

Tieto yrityssaneeraukseen pääsystä repäisi osakekurssin 65 prosentin nousuun

Salolainen paikannuslaitevalmistaja Benefon pääsee velkasaneerauksen ja välttyy konkurssilta.

Turun käräjäoikeus ilmoitti eilen aamulla hyväksyvänsä Benefonia koskevan saneerausohjelman, jonka Octagon solutions -sijoitusyhtiö on asettanut ehdoksi 1,65 miljoonan euron investoinnilleen Benefoniin.

Investoinnin myötä brittitaustainen Octagon saa noin 65 prosentin omistuksen yhtiössä, ja Octagonin edustajat Brian Katzen, Jeffrey Crevoiserat sekä Juha Kiikeri nousevat Benefonin hallitukseen.

Saneerausohjelman toteutuminen merkitsee sitä, että Benefonin taseen oman pääoman määrä nousee osakeyhtiölain mukaiseksi ja yhtiön rahoitustilanne paranee. Benefonin veloista noin 90 prosenttia leikataan.

– Käräjäoikeuden päätös poistaa työntekijöiden ja asiakkaitten epävarmuuden Benefonin tulevaisuudesta. Nyt yritys pääsee keskittymään oleelliseen eli asiakkaittensa palvelemiseen, Juha Kiikeri totesi eilen uutistoimisto Startelille.

Kiikerin mukaan Benefonin raskaasti tappiollinen liiketoiminta voidaan kääntää kannattavaksi toimintaa keskittämällä ja panostamalla myyntiin ja markkinointiin.

Senttiosakerakettinousun

Kaupankäynti Benefonin osakkeilla keskeytettiin perjantaina Helsingin pörssissä reiluksi tunniksi, kun Turun käräjäoikeuden päätöstä odotettiin.

Päätöksen viimein tultua Benefonin osakekurssi nousi heti reilut 65 prosenttia suhteessa torstaiseen 30 sentin hintaan. Iltapäivällä kurssinousu asettui ohuilla markkinoilla 20–30 prosentin paikkeille.

Uutiseen olivat tyytyväisiä myös Benefonin suurimmat velkojat, jotka puolsivat yrityssaneerausta. Benefon lupaa kertoa uusista suunnitelmistaan noin kuukauden kuluessa. Uudesta toimitusjohtajasta hallitus aikoo päättää ensi viikon alussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    2. 2

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    3. 3

      EU poisti Kreikan budjettivajeiden mustalta listalta

    4. 4

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    5. 5

      Kosmonauttien käsistä kellohipsterien ranteisiin

    6. 6

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    7. 7

      Saksan vaalitulos painaa euroa

    8. 8

      Työttömyys laskenut lähes kaikilla alueilla

    9. 9

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    10. 10

      Pohjois-Korea kiittelee Sony-murtoa, kiistää vastuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    2. 2

      Näin pankit suojelevat asiakkaitaan nettihuijareilta: suomalaisten rahoja pelastettu jo miljoonia euroja

    3. 3

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    4. 4

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    5. 5

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    6. 6

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    7. 7

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    8. 8

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    9. 9

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    10. 10

      Saksan vaalitulos syöksee euro­alueen yhden­tymisen epä­varmuuden aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    11. Näytä lisää