Uraohjusten nipsut ja napsut

Julkaistu:

Amerikkalaiset bisneslehdet kertoivat taannoin kiireisistä jenkkimeklareista, jotka napsivat dementikoille tarkoitettuja alzheimer-lääkkeitä, koska kuvittelevat niiden stimuloivan terveenkin ihmisen aivoverenkiertoa ja tehostavan henkistä suorituskykyä. Sivuvaikutuksista viis.

Ylilääkäri Riitta Pöllänen Medivire Työterveyspalveluista sanoo, ettei vastaavia tapauksia ole meillä koettu.

– Pääkaupunkiseudulla huumeongelma on työterveyshuollossakin tuttu, mutta ei vielä vakava. Kolmen viime vuoden aikana suhtautuminen huumeisiin, lähinnä hasiksen polttoon, on tullut sallivammaksi. Nuoret miehet kertovat viihdekäytöstä. Muualla ongelma on tullut esille asiakkaiden esille ottamana. Asiakaspalvelussa pelätään huumehörhöjä, joiden käytös on arvaamatonta, ylilääkäri Pöllänen sanoo.

Työhöntulotarkastusten huumetesteissä on Mediviressäkin ollut muutamia kiinnijääneitä. Osa aineista poistuu elimistöstä alle vuorokaudessa, joten testi ei aina auta.

– On tärkeää, että organisaatiossa on oma päihdeohjelma, joka sisältää ehkäisyn ja hoitoonohjauksen. Hälytysmerkit ja riskit tulevat ohjelmassa koko henkilöstölle tutuksi, samoin toimintamalli, jos käyttöä havaitaan. Sekä esimiesten että työtovereiden on puututtava asiaan heti kun on aihetta, Pöllänen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    2. 2

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    6. 6

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      OP:n Reijo Karhinen eläkkeelle – uusi pääjohtaja valittu

    9. 9

      Palkka 6157 euroa kuussa – silti töihin ei riitä hakijoita

    10. 10

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    5. 5

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    6. 6

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    7. 7

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    8. 8

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    9. 9

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    10. 10

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    11. Näytä lisää