Erikoistu, etelän mäki!

Julkaistu:

Mennään Solvallaan, siellä on parhaat pullat, oli rakkaan vaimoni vastaus, kun kysyin mihin lähdetään testaamaan hänen uusia suksiaan. Minullehan tuo kävi. Onhan tuossa Nuuksion kansallispuiston kupeessa sijaitsevassa pikkumäessä lisäksi myös pääkaupunkiseudun paras profiili.

Ei muuta kuin matkaan, Turun motaria IKEAn kohdalle ja koukkaus pikkutielle. Alle puolessa tunnissa ollaan jo töppyrän päällä parkkiksella sovittamassa uusia suksia jalkaan. Vajaata tuntia ja pariakymmentä tiukkaa laskua myöhemmin alkaa tuntuma uunituoreisiin sivakoihin löytyä. Vaimon mielestä juuri silloin on oikea aika pitää tauko, ja huipentaa ulkoiluilta klassisella Solvallan korvapuustilla.

Näin siis meillä. Eräs perhe taas käy vähintään kerran viikossa paistamassa makkarat Messilän kodassa aidon nuotion loimussa. Toinen tuttavaporukka taas on viehättynyt Vihdin munkkipossuihin.

Veikkaanpa, että jokaisella etelän pikkumäissä iltojaan viettävällä on omat suosikkinsa ja traditionsa. Monille ne muodostuvat pienistä, joillekin muille vähemmän tärkeistä jutuista, kuten pullasta tai makkaranpaistosta.

Toki suorituspaikoilla ja muilla rakenteellisilla seikoillakin on merkitystä. Naapurin 12-vuotiaan snoukkaajanuorukaiselle kelpaa vain Talma. Sieltä löytyvät nimittäin etelän parhaat reilit, paippi ja boksit. Erään tuttavaperheen auton keula taas suunnataan parina iltana viikossa kohti Alhovuorta, siellä kun on perheen juniorin vaatima tuolihissi.

Aika harvalle merkitsee paljoakaan hissien tai rinteiden lukumäärä, tai montako paikkaa rinneravintolassa on. Myöskään korkeuserolla tai rinteiden pituudella ei kannata, eikä edes voikaan etelän keskuksia myydä. Kaikki kun ovat paperilla maantieteellisten faktojensa takia vain aneemisia töppyröitä.

Avain asiakkaiden uskollisuuteen ja viihtyvyyteen löytyykin hiihtokeskusten pitäjien ja henkilökunnan viitseliäisyydestä. Paneutuminen pieniin - ja keskuksen pitäjän kannalta joskus ehkä merkityksettömiin - seikkoihin alkaa näkyä lipputuloissa ennemmin tai myöhemmin.

Etelän keskusten kannattaisikin erikoistua entistäkin enemmän. Tärkeintä on löytää oma juttunsa, ja tehdä siitä toimiva tuote. Unohtamatta tietenkään perusasioita, eli rinteiden ja hissien loistokuntoa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    3. 3

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    6. 6

      Turismi veti Islantia lamasta – ja puski Reykjavikin asuntohinnat hurjaan nousuun

    7. 7

      Seppälää haetaan konkurssiin

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    10. 10

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    2. 2

      Seppälää haetaan konkurssiin

    3. 3

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    7. 7

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    8. 8

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    9. 9

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    10. 10

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää