Kuolinpesä kaipaa verosuunnittelua

Julkaistu:

Kuolinpesä ja sen osakkaat maksavat monen monta veroa. Perintöverot tulevat maksuun osakkaille. Kiinteistön tai metsän myynnit verotetaan kuolinpesästä. Asunnon hallinta-oikeuden pidättänyt leski vastaa yksin kiinteistöverosta. Jakamattomana kannattaa yleensä pitää varakkaiden osakkaiden varakas pesä.
Kuolinpesä syntyy perittävän kuollessa. Pesän osakkaita ovat kuolleen henkilön perilliset sekä yleistestamentinsaajat. Leski on kuolinpesän osakas osituksen toimittamiseen saakka. Puhekielessä kuolinpesää kutsutaan usein perikunnaksi.

Perintöverotus toimitetaan verotoimistoon toimitetun perukirjan perusteella.

Perintöverot määrätään kullekin osakkaalle erikseen. Leski maksaa perintöveroa ainoastaan silloin, kun hän saa omaisuuden testamentilla tai kun kuolleella puolisolla ei ollut omia lapsia eli rintaperillisiä.

Vuotuisessa verotuksessa kuolinpesä on erillinen laskentayksikkö edellyttäen, että kuolinpesässä on vähintään kaksi osakasta.

Pesän tulot ja menot sekä varallisuus verotetaan pelkästään kuolinpesästä. Osakkaille pesän tuloja ei jaeta. Kuolinpesän osakkuus ei siten nosta perillisen omaa palkkatulojen veroprosenttia. Se ei vaikuta myöskään hänen verotettavaan varallisuuteensa.

Vainajan kuolinvuodelta verotus toimitetaan samoin kuin jos tämä olisi elänyt vuoden loppuun asti. Vainajan tulot ja menot ilmoitetaan joko veroilmoituksessa tai veroehdotuksessa, jonka joku kuolinpesän osakkaista allekirjoittaa.

Mikäli kuolinpesällä on tuloja vielä kuolinvuoden jälkeen, on seuraaviltakin vuosilta annettava veroilmoitus.

Ansiotuloja ansaitseva kuolinpesä kannattaa yleensä pitää jakamattomana. Pesän erillinen verottaminen on edullista ainakin sellaiselle osakkaalle, jolla on omia palkkatuloja.

Ansiotuloa kuolinpesälle voi kertyä pesän harjoittamasta elinkeinotoiminnasta sekä avoimen yhtiön tai kommandiittiyhtiön osakkuudesta. Verotuksessa kuolinpesän elinkeinotoiminta on kuitenkin rajoitettu kuolinvuoteen ja sitä seuraaviin kolmeen verovuoteen.

Jakamattomuus ei vaikuta verotukseen, kun kuolinpesä on osakeyhtiön osakas. Verokonsultti Petri Mannisen mukaan tämä johtuu kuolinpesän ja sen osakkaan yhtäläisestä verokannasta.

– Jos kuolinpesä saa osinkotuloja, jotka verotetaan kiinteän 29 veroprosentin mukaan, jakamisella tai jakamattomuudella ei ole merkitystä kuin varallisuusverotuksessa, Manninen sanoo.

Kuolinpesän tappiollisista kaupoista on muistettava, etteivät ne ole enää jaon jälkeen vähennyskelpoisia. Kuolinpesän osakas ei siten voi vähentää pesän tappiollista osakekauppaa voitosta, joka hänelle on syntynyt jaossa saadun perintömökin myynnistä.

Varallisuusverotuksessa kuolinpesä on edullista pitää jakamattomana silloin, kun osakkaiden omat varat ylittävät tai tulisivat jaon jälkeen ylittämään 185 000 euron verorajan. Varallisuusveroa maksava varakas pesä kannattaa sen sijaan jakaa osakkaille verottomiin osuuksiin.

Esimerkiksi verotusarvoltaan 100 000 euron kuolinpesä on syytä jättää jakamatta kahden perillisen kesken, mikäli osakkaiden omat varallisuudet ennen jakoa ovat 135 000 euroa tai enemmän. Muhkean 350 000 euron kuolinpesän jakaminen kahteen 175 000 euron osuuteen sitä vastoin muuttaa verollisen perintöomaisuuden verottamaksi, ellei osakkailla ole juurikaan muuta varallisuutta.

Stonetax Oy:n verokonsultti Petri Manninen kertoo, että myös miljoonapesä voi joskus välttyä varallisuusverolta.

– Ellei kuolinpesässä ole veronalaisia tuloja, varallisuusveroa ei laiteta maksuun, vaikka pesän varat ylittäisivät verorajan. Tämä perustuu verotuksessa noudatettavaan 70 prosentin kattosääntöön.

Pitkään jakamattomana pidettävälle kuolinpesälle Manninen suosittelee pelisääntöjen kirjallista sopimista osakkaiden kesken. Kirjanpitoa ei välttämättä tarvitse pitää, mutta pesän maksuliikenne olisi hyvä hoitaa kuolinpesän tililtä. Tiliotteet ja tositteet on hyvä säilyttää erimielisyyksien varalle.

– Mikäli kuolinpesä on vuosikymmeniä jakamatta, osakkaiden ja pesän rahat saattavat mennä sekaisin. Lisäksi voi käydä niin, että joku osakkaista kuolee. Näin kuolinpesä saattaa olla osakkaana toisessa kuolinpesässä.

Metsäverotuksessa kuolinpesää voi hyödyntää oivallisesti. Verosuunnittelun mahdollistavat kaksi rinnakkaista metsäverojärjestelmää, jotka ovat pinta-alaperusteinen verotus tai puun myyntitulon verotus.

Pinta-alaperusteisessa järjestelmässä metsän kasvu on laskennallista vuotuista tuottoa, jota verotetaan omistajansa ansiotulona. Puun myyntitulon verotus perustuu todellisiin kauppoihin, joista kannetaan kiinteä 29 prosentin pääomatulovero.

Mikäli perittävä oli valinnut pinta-alaverotuksen, myös kuolinpesää verotetaan tämän järjestelmän mukaan. Perittävän valitsema verojärjestelmä siirtyy perintöomaisuuden mukana sellaiselle osakkaalle, joka ei ole aiemmin omistanut vihreää kultaa. Ennen perinnönjakoa entuudestaan metsää omistaneen perintömetsä verotetaan hänen aiemmin valitsemansa järjestelmän mukaisesti.

Tiheää tukkimetsää kannattaa harventaa jakamattomasta kuolinpesästä ennen perinnönjakoa esimerkiksi silloin, kun metsä päätyisi puun myyntituloverotukseen kuuluvalle osakkaalle.

Jos kuolinpesä kuuluu myyntituloverotukseen, mutta osakas pinta-alaverotukseen, puiden myynti vasta perinnönjaon jälkeen on edullisempaa.

Metsäkiinteistön eli maapohjan myynnissä on oltava erityisen tarkka, jos pinta-alaperusteisesta metsästä on myyty puutavaraa verovuonna tai sitä edeltäneenä viitenä vuotena. Puun myynnit nimittäin lasketaan metsämaan myyntihintaan, jolloin kuolinpesälle syntyy enemmän luovutusvoittoa.

Lisäystä ei tehdä, mikäli puukauppojen jälkeen suoritetaan perinnönjako, jossa osakas saa tietyn kiinteistön tai rajoiltaan määrätyn alueen siitä.

Puun myynteihin perustuvassa verotuksessa puukauppoja ei lisätä metsäkiinteistön myyntihintaan.

Kiinteistöveroa kuolinpesä maksaa rakennuksista ja tonttimaasta. Pellosta tai metsästä veroa ei kanneta.

Perinnönjaosta huolimatta jakovuoden veron maksaa kuolinpesä, sillä kiinteistön verotus tapahtuu vuoden ensimmäisen päivän omistustilanteen perusteella.

Asuinkiinteistön osalta verosta vastaa yksin leski, mikäli hänellä on hallintaoikeus kiinteistöön. Tällöin asunto käsitellään myös varallisuusverotuksessa lesken varoina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    3. 3

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    4. 4

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    5. 5

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    6. 6

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    7. 7

      Homage – se kauniimpi nimitys kopiokellolle

    8. 8

      Maalämpö ei kannata joka talossa – ota nämä asiat huomioon

    9. 9

      Ilmainen porno palaa televisioon

    10. 10

      Tässä ovat parhaat ja pahimmat katsastusasemat – katso lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    8. 8

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    9. 9

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    10. 10

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää