Nettiyhtiö Lastminute kohentaa tulosennusteitaan

Julkaistu:

Verkko-ostosten määrä nelinkertaistui vuoden sisällä
Lontoo Viimehetken matkoja ja lippuja kaupitteleva nettiyhtiö Lastminute.com kohentaa omia ennusteitaan. Aikaisemmin yhtiö odotti tappiokierteen katkeavan ensi vuoden lopussa, mutta nykyisten lukujen valossa se pääsee voitolle jo vuoden sisällä.

Vielä viimeksi kuluneella vuosineljänneksellä yhtiön tappiot kasvoivat 30 prosenttia viime vuoteen verrattuna, mutta edellisestä vuosineljänneksestä ne kuitenkin kutistuivat.

Yhtiön perustajat Brent Hoberman ja Martha Lane Fox ovat saaneet lokakuusta alkaen vetoapua uudelta hallituksen puheenjohtajalta Allan Leightonilta.

Brittiläisen Lastminuten kaupanteko on vielä tuntuvasti tappiollista, sillä jokaisesta liikevaihtomarkasta tulee toinen mokoma takkiin.

Yhtiön johtotroikka perustaa tulevaisuudenuskonsa voimakkaaseen kasvuun, vahvaan ja aikaisempaa hitaammin tyhjenevään kassaan, asiakashankinnan halpenemiseen ja vahvaan brandiin. Leightonin avulla yhtiö on onnistunut myös kustannusjahdissaan.

Euroopan avainmarkkinoilla

Lastminuten tappioista osa perustuu yritysostoihin, joita yhtiö on tehnyt niin Ranskassa kuin Saksassakin. Ostettujen yritysten haltuunotto on vaatinut investointeja, mutta nyt yhtiö toimii eurooppalaisittain kolmessa merkittävimmässä maassa.

Kuluneen vuoden aikana Lastminuten myynti on nelinkertaistunut ja on nyt lähes 40 miljoonaa markkaa neljännesvuodessa. Samaan aikaan uusasiakashankinta on halventunut lähes kolmanneksen. Nykyisin yhtiön markkinointikulut jokaista uutta asiakasta kohti vajaat 250 markkaa.

Lastminute oli nettiyhtiöiden pörssiromahduksen ensimmäisiä uhreja. Hyvin pian listautumisensa jälkeen yhtiö sai katsella osakekurssinsa luisua alamäkeen, mutta aivan viime aikoina sen kurssi on hivenen kohentunut.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    3. 3

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    4. 4

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    5. 5

      Näin menetät kymppitonnin vuodessa tekemällä töitä

    6. 6

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    7. 7

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    8. 8

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    9. 9

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    10. 10

      Näin tuot käytetyn auton ulkomailta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    5. 5

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    8. 8

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    11. Näytä lisää