Ikävä yllätys Vaasalle

Julkaistu:

Vaasan kaupunginjohtaja Seppo Sanaksenaho vaikuttaa yllättyneeltä kuultuaan Silja Linen aloittaneen valmistelut Merenkurkun matkustajaliikenteen lopettamiseksi.

-Kuulostaa pahalta, että ovat päätyneet tähän. Olemme tienneet, että Silja on vaatimassa kaikkien vanhojen tukipakettien lisäksi uutta lisätukea. Vaasa ja Uumaja ovat molemmat antaneet lisätukea, koska emme peri Siljalta satamamaksuja, Sanaksenaho muistuttaa.

Verovapaan myynnin loputtua noin vuosi sitten Merenkurkun-liikennettä varten rakennettiin tukipaketti. Paketissa luvattiin liikennettä harjoittavalle varustamolle tukea yhteensä 20 miljoonaa markkaa vuodessa. Siitä on Vaasan ja Uumajan kummankin osuus kaksi miljoonaa markkaa. Suomen ja Ruotsin valtiot lupasivat molemmat kahdeksan miljoonaa markkaa vuodessa. Sopimus on voimassa ensi vuoden elokuun loppuun saakka, ja siinä on kolmen kuukauden irtisanomisaika.

Silja on neuvotellut valtion kanssa mahdollisesta lisätuesta.

-Se on vaikeaa, koska voimassa oleva sopimus on päällä. Tämä kuulostaa senkin takia kurjalta, jos kahden valtion välillä voimassa oleva sopimus rikotaan.

Matkailu vaikeuksissa

Merenkurkun liikenne on Vaasan kaupungin matkailun kannalta tärkeää.

-Verovapaan myynnin loppumisen jälkeen matkustajamäärä on Merenkurkussa pudonnut miljoonasta 300 000 matkustajaan. Jos Ruotsin-matkailu nyt menee ainakin talvikautena nollaan, se on erittäin huono juttu, Sanaksenaho laskee.

Vaasan kaupunki on panostanut voimakkaasti matkailuun. Kaupunki omistaa sataman läheisyyteen rakennetusta huvipuisto Vaasalandiasta puolet ja läheisen hotellin ja kylpylän Tropiclandian kiinteistöistä 85 prosenttia.

-Nämä pyydykset on aikanaan tehty ruotsalaisten ja norjalaisten turistien pysäyttämiseksi. Vaasalandiassa näkyi jo tänä kesänä matkustajien vähentyminen. Merenkurkun-liikenteen loppuminen vaikuttaa lisäksi muidenkin hotellien käyttöasteeseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    2. 2

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    3. 3

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    4. 4

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    7. 7

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    8. 8

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    9. 9

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    10. 10

      Kun Nordea tulee, miten käy talletussuojan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    3. 3

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    6. 6

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    7. 7

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    8. 8

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    9. 9

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    10. 10

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää