Suomen suurin rahasto on myös kallein

Julkaistu:

Suomen suurimman sijoitusrahaston Merita Optiman osuu-denomistajat menettävät suuren osan sijoitustensa tuotosta rahastolle maksettuina palkkioina. Rahaston perimä 2,3 prosentin vuotuinen hallinnointi- ja säilytyspalkkio on vertailuryhmänsä suurin ja peräti 70 prosenttia vertailuryhmän keskiarvoa suurempi.

Viimeisten viiden vuoden aikana Optima on tuottanut noin 15 prosenttia vuodessa. Mikäli rahasto tuottaisi tämän verran vuosittain, menettäisi sijoittaja viiden vuoden aikana peräti 20 prosenttia tuotosta rahastolle maksettuina kuluina.

Selvästi edullisimpia ovat orjallisesti vertailuindeksinsä mukaan sijoittavat indeksirahastot, joiden koko toimintaidea perustuu alhaisiin palkkioihin. Taulukossa olevat Seligson & Co:n rahastot sekä Hiisi Euro 50 ovat indeksirahastoja.

Viereiseen taulukkoon on laskettu Helsingin pörssin rahastoraportissa mukana olevien erityyppisten rahastojen hallinnointi- ja säilytyspalkkioiden keskiarvoja. Rahastojen joukosta on poistettu suursijoittajille suunnatut rahastot. Nämä rahastot perivät keskiarvoa pienempiä palkkioita, mutta suurten vähimmäissijoitustensa vuoksi ne ovat useimpien yksityissijoittajien ulottumattomissa. Vertailun helpottamiseksi myös tuottosidonnaisia palkkioita perivät rahastot on poistettu.

Pitkän koron rahastoista kalleimpana erottuu Aktia Interest, joka perii huimalta tuntuvan 1,06 prosentin suuruisen hallinnointi- ja säilytyspalkkion. Lyhyen koron rahastoissa viisi rahastoa jakaa kalleimman rahaston tittelin.

Yhdistelmärahastot ovat perinteisesti perineet korkeimpia palkkioita. Rahastoyhtiöiden perustelu koville palkkioille on se, että varojen siirtely eri omaisuuslajien välillä aiheuttaa lisäkustannuksia. Jotkin rahastoyhtiöt tyrmäävät väitteen, sillä korkosalkun hoitamisen ollessa osakesalkun hoitoa halvempaa, pitäisi lisäkustannusten ja säästön kumota toisensa.

Osakerahastojen perimien palkkioiden keskiarvo vaikuttaa olevan hienoisessa nousussa. Tämä johtunee siitä, että uudet rahastot ovat nykyään erikoistuneet tiettyyn teemaan, minkä sanotaan lisäävän salkun hoitokustannuksia. Osakerahastojen kalleimpia ovatkin pienyhtiö- ja toimialarahastot.

Kalleimpien rahastojen joukossa on paljon suomalaisittain vanhoja rahastoja, jotka on perustettu ennen kuin rahastojen kilpailu kunnolla pyörähti käyntiin. Rahastot eivät kuitenkaan ole alentaneet palkkioitaan, vaikka niiden pääomien kasvu on luonut sille edellytyksiä. Rahastosäästäjät ovatkin liian uskollisia, sijoittajat eivät herkästi vaihda rahastoa vaikka olisivat tyytymättömiä tuottoon tai kuluihin.

Rahastojen perimät palkkiot saattavat tuntua mitättömiltä, mutta vuosien mittaan niistä kertyy huomattava summa. Yhdysvalloissa indeksirahastojen on todettu juuri kustannustehokkuutensa ansiosta päihittävän pitkän aikavälin tuotossa suurimman osan aktiivisesti hoidetuista rahastoista.

Rahastoyhtiöt väittävät hyvän salkunhoidon olevan kallista, minkä vuoksi korkeampien palkkioiden pitäisi luvata parempaa tuottoa. Ruotsissa palkkioiden ja tuoton suhdetta on tutkittu. Tutkimuksessa ei havaittu keskiarvoa kalliimpien rahastojen tuottavan keskimääräistä paremmin.

Sijoittajan kannattaa tarkkaan harkita, onko mitään syytä maksaa rahastoyhtiölle poikkeuksellisen suurta palkkiota. Rahaston tuottoa tulevaisuudessa ei tiedä kukaan. Varmaa on vain se, että rahastoyhtiö ottaa pääomasta joka vuosi oman palkkionsa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    6. 6

      Suomalaisyritys avaa jättitehtaan Kiinaan – Salcompin toimitusjohtaja: Liikevaihtomme on noin kaksinkertaistunut

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    9. 9

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    10. 10

      Uutissuomalainen: Työllisyysmäärärahoja jäljellä koko maassa – "tilanne poikkeuksellinen"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    3. 3

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    4. 4

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    5. 5

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    6. 6

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    7. 7

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      Suomalaisyritys sai miljoonadiilin ”Kremlin klinikalle” – ”olemme uineet vastavirtaan”

    10. 10

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    9. 9

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    10. 10

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    11. Näytä lisää