Yhteisvaluutta mutkistaa tullilainsäädäntöä

Julkaistu:

Eurovaluutan käyttöönotto mutkistaa myös Suomen tullilainsäädäntöä. Valtiovarainministeriö asetti maanantaina asiaa setvimään toimikunnan, jonka tarkoituksena on aukaista mahdollisia solmuja lähinnä arvonlisävero-, valmistevero- ja autoverolainsäädännön liittymäkohdissa. Lisäksi työryhmä pohtii Euroopan yhteisön tullilainsäädännön soveltamiseen liittyviä puutteita.

Voimassa oleva kansallinen, uudistettu tullilaki ja tulliasetus tulivat voimaan vuoden 1995 alusta, kun Suomi liittyi Euroopan unioniin. Samalla Suomessa tuli voimaan myös yhteisön tullilainsäädäntö. Kansalliseen toimivaltaan kuuluvat edelleen muun muassa tullihallintoa, tullivalvontaa ja tullirikosten tutkintaa koskevat asiat. Muutoksia kansallisessa tullilainsäädännössä aiheuttavat euron lisäksi maaliskuun alussa voimaan tullut uusi perustuslaki.

Työryhmän toimikausi alkaa syyskuussa ja kestää vuoden 2001 helmikuun loppuun. Sen puheenjohtajana toimii finanssineuvos Reijo Virtanen valtiovarainministeriöstä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    6. 6

      Suomalaisyritys avaa jättitehtaan Kiinaan – Salcompin toimitusjohtaja: Liikevaihtomme on noin kaksinkertaistunut

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    9. 9

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    10. 10

      Uutissuomalainen: Työllisyysmäärärahoja jäljellä koko maassa – "tilanne poikkeuksellinen"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    3. 3

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    4. 4

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    5. 5

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    6. 6

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    7. 7

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      Suomalaisyritys sai miljoonadiilin ”Kremlin klinikalle” – ”olemme uineet vastavirtaan”

    10. 10

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    9. 9

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    10. 10

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    11. Näytä lisää