Kovenevat ympäristönormit aiheuttavat muutoksia jalostamomarkkinoilla

Julkaistu:

Bensiinin laatuvaatimukset kiristyvät Euroopassa ja Yhdysvalloissa
Tiukkenevat bensiinin laatuvaatimukset aiheuttavat jatkossa uudelleenjärjestelyjä jalostamoalalla Euroopassa. Fortumin vientipäällikön Roger Lindforsin mukaan normien täyttämisen edellyttämät investoinnit johtavat siihen, että osa Euroopan jalostamoista saattaa joutua lopettamaan toimintansa.

Euroopan unionin direktiivi bensiinin ja dieselpolttoaineen laatuvaatimuksista astui voimaan tämän vuoden alussa. Direktiivi asettaa rajat rikin enimmäismäärälle sekä säätelee ympäristölle ja terveydelle haitallisten hiilivetyjen enimmäisosuuksia polttoaineissa. Laatuvaatimukset muuttuvat kahdessa vaiheessa siten, että normeja tiukennetaan uudestaan vuoden 2005 alusta.

-Euroopassa on sekä vanhoja että uusia jalostamoja. Toiset pystyvät helposti täyttämään tulevatkin laatunormit, toiset taas joutuvat tekemään suuria investointeja tai miettimään, pannanko pillit pussiin. Parin vuoden sisällä tiedämme, ketkä ovat mukana vielä vuonna 2005, Lindfors ennustaa.

Lindforsin mukaan muutokset saattavat jopa tasapainottaa Euroopan markkinatilannetta, sillä tällä hetkellä bensiinistä on ylitarjontaa. Yli tarpeiden tuottavat jalostamot ovat solmineet pitkiä sopimuksia bensiinin toimittamisesta vientimarkkinoille Länsi-Afrikkaan ja Yhdysvaltoihin.

Yhdysvalloissa huomio häkäpäästöihin

Bensiinin laatuvaatimukset kiristyivät kesäkuun alussa myös osissa Yhdysvaltoja, erityisesti Kaliforniassa ja joissain suurkaupungeissa. Öljy- ja kaasualan keskusliiton toimitusjohtajan Jarmo Nupposen mukaan vaatimukset ovat painottuneet hieman eri tavoin Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Yhdysvalloissa kiinnitetään enemmän huomiota häkäpäästöihin, Euroopassa taas typen oksideihin. Rapakon takana vaaditaan käytettäväksi niin sanottua reformuloitua polttoainetta, johon on lisätty happea. Hapen ansiosta polttoaine palaa puhtaammin ja häkäpäästöt pienenevät. Typen oksidit puolestaan synnyttävät alailmakehässä myrkyllistä otsonia.

Euroopan unionin ohjaava vaikutus ulottuu yhteisön rajojen ulkopuolellekin. Sekä Nupponen että Lindfors vakuuttavat, että etenkin EU:n hakijamaat Puola, Liettua, Tshekki ja Unkari ovat kiinnittäneet huomiota polttoaineiden laatuvaatimuksiin ja jalostamoiden kuntoon.

-Skandinavian maat ovat selkeästi edelläkävijöitä polttoaineiden laatuvaatimuksissa. Etelä-Euroopan mailla on eniten tekemistä, joillekin Välimeren maille myönnettiin lisäaikaa myös EU-direktiivin vaatimusten täyttämiseen. Itä-Eurooppa tulee aivan EU-tason tuntumassa, ehkä muutaman vuoden perässä, Nupponen arvioi.

Fortumille Euroopasta on tullut bensanormien kiristymisen takia uusi kannattava markkina-alue. Lindforsin mukaan vienti onkin tänä vuonna painottunut Yhdysvaltojen asemesta Eurooppaan.

-Euroopan ja Yhdysvaltojen väliset hintasuhteet vaihtelevat. Sillä ei välttämättä ole yhteyttä bensiinin laatuun, vaan enemmän vaikutusta on kysyntä-tarjonta-tilanteella. Tällä hetkellä Euroopassa saadaan parempi hinta parempilaatuisesta polttoaineesta, Lindfors laskeskelee.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    5. 5

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    8. 8

      Miksi mökistä yritetään kiskoa ylihintaa? ”Monet joutuvat luopumaan itselleen rakkaasta mökistä”

    9. 9

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      Tutkimus: Nuorten työkyvyttömien eläke jää matalaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    5. 5

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    6. 6

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    7. 7

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    8. 8

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    9. 9

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    9. 9

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    10. 10

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    11. Näytä lisää