Japanin keskuspankki valmistelee korkonnostoa

Julkaistu:

Optimistinen tilannearvio taustalla
Japanin keskuspankin johtokunta valmistautuu nostamaan maan ohjauskorkojen tasoa. Johtokunnan huhtikuun 10. päivänä pidetyn kokouksen maanantaina julkistettujen pöytäkirjojen mukaan pankin pääjohtaja Masaru Hayami ajaa voimakkaasti keskuspankin johtoa luopumaan ohjauskorkojen nollatasosta, josta Japanin talous on saanut vetoapua lamasta toipumiseen.

-Olosuhteet alkavat olla sopivat korkojen nostamiselle, Hayami sanoi huhtikuun 12. päivänä pidetyssä lehdistötilaisuudessa talouslehti Nihon Keizai Shimbunin mukaan.

Eräitä pankin johtokunnan jäseniä huolestuttaa mahdollisuus, että ohjauskorkojen nosto nostaisi Japanin pitkiä korkoja ja vahvistaisi jeniä tarpeettomasti. Joidenkin johtokunnan jäsenten mielestä koronnoston valmistelu oli ennenaikaista vielä huhtikuun alkupuolella, kun markkinoiden käsitys Japanin talouden tilasta ei käynyt yksiin keskuspankin johtajan aurinkoisten arvioiden kanssa.

Japanin osakemarkkinoiden kehitys huhtikuun alun jälkeen on osaltaan laskenut rahapolitiikan kiristymisen todennäköisyyttä. Tokion pörssin Nikkei-indeksin voimakas alamäki huhtikuun alun jälkeen on vähentänyt keskuspankin koronnostopaineita.

Nikkei laski tiistaina alimmilleen vuoteen, 16 318 pisteeseen. Laajempi Topix-indeksi piti paremmin pintansa ja laski 1 520 pisteeseen oltuaan vuosi sitten vielä 1 350 pisteessä.

Taloussanomien Tokiosta saamien tietojen mukaan markkinoiden liikkeistä voi päätellä Nikkein olevan keinotekoisen alhaisella tasolla ulkomaisten vipurahastojen operaatioiden vuoksi. Nämä ovat kotiuttaneet voittoja ottamistaan osakepositioista ja samalla pyrkineet johdannaiskaupoilla ohjaamaan indeksin kehitystä itselleen edulliseen suuntaan. Eräiden osakkeiden nopea romahdus on myös pakottanut niihin sijoittaneet rahastot paikkaamaan tappioitaan muita osakkeita myymällä, mikä on lisännyt pörssin laskupainetta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Tikkurila antoi toimitusjohtajalleen lähtöpassit

    6. 6

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    7. 7

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    8. 8

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    9. 9

      S-Pankin kyselyn tulos: omat säästöt ovat tabu suomalaisille

    10. 10

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    3. 3

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    6. 6

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    7. 7

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    8. 8

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    9. 9

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    9. 9

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    10. 10

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    11. Näytä lisää