Ruotsalaisanalyytikoiden mielestä Meritalla on liikaa konttoreita

Julkaistu:

Tukholma Ruotsalaisasiantuntijat pitävät todennäköisenä, että Merita Pankin konttoreita tullaan lakkauttamaan ja henkilöstömäärää vähentämään lähitulevaisuudessa.

Ruotsalaispankkeihin verrattuna Meritan konttoriverkosto on liian suuri suhteessa niiden asiakasmäärään. Internetin välityksellä tapahtuva pankkitoiminta on voimakkaassa kasvussa, minkä uskotaan johtavan konttorihenkilökunnan vähentämiseen ja toiminnan tehostamiseen myös Ruotsissa.

Toissapäivänä SEB-pankki ilmoitti 50 konttorin sulkemisesta ennen kesää. Pankilla on tällä hetkellä maassa noin 250 konttoria.

-Internet-pankkitoiminnan yleistyminen johtaa väistämättä konttoriverkoston supistuksiin Ruotsissa. Uskon, että konttoreiden määrässä ei ole odotettavissa suuria vähennyksiä, mutta henkilöstön määrässä kylläkin, toteaa SWEDBankin analyytikko Rodney Alfvän Taloussanomille.

Jotta Merita-Nordbankenin Suomessa sijaitsevan konttoriverkoston toiminta saataisiin tehostettua Ruotsin tasolle, henkilökunnan vähentämisen lisäksi myös konttoreita on lakkautettava.

-Meritan konttoreissa työskentelee tällä hetkellä noin 7 000 henkeä. Määrää olisi vähennettävä 4 000-5 000:een, jotta päästäisiin ruotsalaispankkien tehokkuustasolle, hän lisää.

SEB saattaa leikata liikaa

Ruotsalaispankkien konttoritoiminta saa Meritaa paremmat arvosanat. Nordbankenin ja Föreningssparbankenin konttoriverkostoja on jo pienennetty. Handelsbankenin toimintaan internet-asiakkaiden kasvun ei ainakaan lähiaikoina arvella aiheuttavan suuria muutoksia, sillä pankin konttorit toimivat pitkälle itsenäisinä yksiköinä.

Pankkiiriliike Aragonin analyytikon Klas Wikbladin mukaan SEB-pankin päätös joka viidennen konttorin lakkauttamisesta oli mielenkiintoinen ja yllättävä. Konttorit nähdään pelkästään kulupesäkkeiksi.

-Saattaa olla, että SEB menee strategiassaan liian pitkälle. On selvää, ettei mainitunlainen päätös ole hyväksi pankin organisaation kannalta, Wikblad selittää.

Vaikka konttoreiden työtehtävät muuttuvat ja yksinkertaiset kassapalvelut jäävät pois, konttoriverkostolla tulee olemaan tärkeä rooli tulevaisuudessa, uskoo Wikblad.

Nordbankenilla on Ruotsissa tällä hetkellä 250 konttoria, Handelsbankenilla noin 465 ja Föreningssparbankenilla noin 640 konttoria.

Keskimäärin noin viidesosa ruotsalaispankkien asiakkaista käyttää pankkien internet-palveluja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    2. 2

      Tikkurila antoi toimitusjohtajalleen lähtöpassit

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Suomalaisyritys avaa jättitehtaan Kiinaan – Salcompin toimitusjohtaja: Liikevaihtomme on noin kaksinkertaistunut

    9. 9

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    10. 10

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    3. 3

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    4. 4

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    5. 5

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    6. 6

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    7. 7

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      Suomalaisyritys sai miljoonadiilin ”Kremlin klinikalle” – ”olemme uineet vastavirtaan”

    10. 10

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    9. 9

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    10. 10

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    11. Näytä lisää