Nyt wappaa!

Julkaistu:

Pitkän odottamisen ja suuren julkisuuden jälkeen wap on suomalaisten käytettävissä - ainakin teoriassa.

Wap on tekniikka, jonka avulla matkapuhelimilla ja muilla pienillä langattomilla päätelaitteilla voidaan käyttää internet-palveluita.

Suuri yleisö voinut kokeilla wapia vasta elokuun lopusta, kun ensimmäiset wap-palvelut ja -laitteet tulivat saataville. Sonera julkisti silloin oman wap-portaalinsa, ja toistaiseksi ainoa kaupoista löytyvä wapiin sopiva laite on Ericssonin yli neljä tonnia maksava MC218-taskumikro. Myös Motorola on esitellyt oman wap-laitteensa.

Radiolinja avaa palvelunsa myöhemmin syksyllä, samoihin aikoihin kun Nokian on tarkoitus tuoda markkinoille 7110 wap-kännykkänsä. Nokian 7110-puhelimessa on tosin epäilty olevan tuotantovaikeuksia: ruotsalaisen Computer Sweden -lehden mukaan Nokia ei ole pystynyt toimittamaan wap-puhelimiaan Tukholmaan Networks Telecom -messuvieraiden käyttöön.

Julkisia ja yksityisiä palveluita

Olemassa olevien palvelujen perusteella saa jo jonkinlaisen kuvan wapin toiminnasta käytännössä.

Soneran wap-portaaliin on koottu useita palveluita, joihin voi tutustua Soneran www-palvelussa Messi.netissä. Samalla käyttäjä voi muokata matkapuhelimeensa ladattavaa wap-valikkoa poimimalla siihen vain kiinnostavimmat palvelut.

Useat nykyiset tekstiviestipalvelut toimivat tulevaisuudessa todennäköisesti myös wap-tekniikalla. Wapin avulla palvelut ovat nykyistä helppokäyttöisempiä, sillä tiedonjanoisen ei tarvitse muistaa koodia muistuttavaa tekstiviestiä ja numeroa, johon viesti lähetetään. Wapin kautta tiedon saa palvelun valikkoja selailemalla. Toisaalta helpommin käytettävät palvelut tuskin riittävät syyksi uuden matkapuhelimen ostoon, sillä useimmin tarvittavat viestit oppii nopeasti.

Helppokäyttöisyys tekstiviesteihin verrattuna on kuitenkin sivuseikka. Wapin vahvin valtti on, että se tuo internet-palvelut matkapuhelimeen, vaikka alkeellisesti.

Periaatteessa wapin kautta voi käyttää useita internetistä tuttuja palveluita, esimerkiksi sanahakuja, reaaliaikaisia uutisia, aikatauluja, viihdettä, kaupankäyntiä sekä pankkiasiointia.

Yritykset innokkaita

Yritykset ovat tarttuneet yllättävänkin innokkaasti vasta tuloillaan olevaan tekniikkaan. Keltaiset sivut ja Pohjola julkistivat omat wap-palvelunsa yhdessä Soneran kanssa. Keltaiset sivut on tyypillinen sanahakupalvelu, jonka kautta löytyy yritysten yhteystietoja ja tuotteita. Pohjola kokeilee uutta tekniikkaa kolaroijille suunnatulla palvelulla, josta löytää ohjeet elvytykseen ja avun hälyttämiseen.

Myös Merita-Nordbanken on ilmoittanut valmistelevansa wap-palveluita. Perinteisen kassa-asioinnin ja internetin lisäksi pankin asiakas voisi esimerkiksi tarkistaa saldonsa ja maksaa laskunsa myös wap-päätelaitteella.

Uusmediayrityksissä väännetään lukuisia muitakin olemassa olevia palveluita wap-muotoon. Suurin osa työn alla olevista sovelluksista pyritään julkistamaan loka-marraskuussa, kun Nokia saa 7110-kännykkänsä vihdoin kauppoihin.

Sisäverkosta wapin koti

Kaikki wap-palvelut eivät ole tulevaisuudessa julkisia, sillä niistä voi olla hyötyä myös yritysten sisäisessä tiedonvälityksessä ja -hallinnassa. Kytkemällä wap-palvelut yritysten intranetiin saavutetaan uudenlaista joustavuutta: sisäiset tiedotteet voitaisiin julkaista samaan aikaan sekä intranetissä että wapilla, jolloin ne tavoittaisivat työntekijät myös matkoilla. Puhelinnumerot ja muut yhteystiedot olisi helppo siirtää wapiin.

Yrityksen myyntiedustaja voisi wapilla tarkistaa myytävän tuotteen varastotilanteen, varata haluamansa määrän ja ilmoittaa ostajan osoitteen ja laskutustiedot. Erilaiset mittauslaitteet voisivat olla yhteydessä wap-palvelimeen, jolloin niiden tarkistus onnistuisi matkapuhelimella milloin vain.

Wap sopii myös suomalaisten klassikkoesimerkkiin älytalosta, jonka saunan saa päälle puhelimella. Kiukaan saisi päälle myös wap-laitteella, lisäksi sillä pystyisi seuraamaan saunan lämmön nousua.

Tietoturva ja käyttäjän tunnistus ovat tärkeitä erilaisissa intranet-, kauppa- ja pankkisovelluksissa. Wapilla tunnistuksen voi tehdä salasanoilla, eli samoin kuin esimerkiksi internetin pankkipalveluissa.

Kallista itsepalvelua?

Wapin käyttö on kaukana internetin selailusta. Tärkein ero on hinta: suurin osa palveluista tulee maksullisiksi.

Soneran julkistamat palvelut maksavat jokaiselta käyttökerralta hiukan alle parista markasta yli kolmeen markkaan. Jo pelkkä yhteydenotto wap-palveluun saattaa maksaa. Wap-palveluiden yhteystyypiksi voi valita datapuhelun, jolloin hinta on 0,56 mk/puhelu ja 0,81 mk/minuutti. Toinen vaihtoehto on ilmainen SMS-yhteys, eikä yhteystyypin eroa käytännössä huomaa.

Internetistä tuttua verkkosurffailua ei wapilla voi harrastaa. Käytössä ovat vain oman liittymän palvelut, ja ainakin alkuvaiheessa nekin toimivat varmasti vain kotimaan alueella. Wap-palveluiden tekijöille tämä merkitsee sitä, että heidän on tehtävä sopimukset kaikkien operaattoreiden kanssa saadakseen palveluilleen mahdollisimman laajan käyttäjämäärän.

Kolmas ja näkyvin ero on koko. Tietokoneen näytön sijasta käyttäjän edessä on pieni vihertävä ruutu, johon palvelun tekijä juuri ja juuri on saanut mahtumaan oleellisen. Tietoa haetaan pääasiassa valikkojen ja alavalikkojen kautta, joita klikkailemalla toivottavasti löytää etsimänsä.

Sivujen latautuminen verkkoon kestää

Kuten internetissäkin, myös wapissa uusien sivujen latautuminen vie aikaa. Gsm-verkot ja matkapuhelimet eivät pysty välittämään suuria tietomassoja, joten sovellukset on pätkittävä sopiviin osiin. Kännykkä saattaa ottaa yhteyttä palvelimeen ehkä useankin kerran samaa palvelua käytettäessä, joten asioitaan wap-yhteyden kautta hoitavan on varauduttava odottamaan.

Wap-laitteen ostoa harkitsevan on hyvä miettiä, milloin laite kannattaa ostaa. Laitteiden hinta varmasti laskee myöhemmin. Lisäksi tämän syksyn laitteet tukevat vain nykyisen wap-standardin mukaisia palveluita. Kun standardin kehitys jatkuu, tulee wap-palveluihin lisäominaisuuksia, joita vanhoilla laitteilla ei voi käyttää.

Wapin hyviä puolia on mahdollisuus hoitaa asioita milloin ja missä vain kotimaan alueella.

Palvelujen hinnat myös todennäköisesti laskevat, kun alalle tulee lisää kilpailua. Käyttäjän kannattaa silti pohtia, kuinka paljon hän haluaa maksaa itsepalvelusta, jos saman asian voi hoitaa myös ammattitaitoisen asiakaspalvelun avulla.

Alkuvaiheessa wap-palvelut varmasti etsivät vielä omaa rooliaan käyttäjien arjessa. Nähtäväksi jää, mitä asioita kännykänkäyttäjät haluavat hoitaa tien päällä ollessaan. Loppujen lopuksi moni asia saattaa hoitua halvemmalla, nopeammin ja helpommin tavallisella puhelinsoitolla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    4. 4

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    5. 5

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    6. 6

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    7. 7

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    8. 8

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    9. 9

      Näillä remonteilla nostat asuntosi arvoa

    10. 10

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    7. 7

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    8. 8

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    9. 9

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    10. 10

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää