Nigerialaiset huijaavat eniten sveitsiläisiä

Julkaistu:

Geneve Nigerialaiset rahahuijarit ovat petkuttaneet rahaa eniten henkeä kohti sveitsiläisiltä. Virallisten lukujen mukaan sveitsiläiset ovat menettäneet 8,5 miljoonaa frangia eli yli 32 miljoonaa markkaa neljän vuoden aikana. Suurin osa uhreista ei tee rikosilmoitusta, koska he häpeävät tyhmyyttään eivätkä usko saavansa rahojaan takaisin. Osa sulkee suunsa menetyksistään, koska on lähettänyt nigerialaisille pimeitä rahoja.

Sveitsin keskuspoliisi on juuri aloittanut tiedotuskampanjan rikosten estämiseksi. 13 vuoden aikana nigerialaiset ovat lähettäneet tuhansille yrityksille, yksityisihmiselle ja viranomaisille petkutuskirjeitä, -fakseja ja -sähköposteja yli sataan maahan.

Nigerian öljy-yhtiö on kiitollinen avustanne

Sveitsin poliisin mukaan nigerialaisten mielikuvitus ei tunne rajoja. He pyytävät uhria antamaan tilinsä käyttöön pankissa, jotta sille voidaan tallettaa jättisumma lyhyeksi aikaa. Tilin käyttömahdollisuudesta luvataan palkkioksi jopa 35 prosenttia siirtosummasta. Vastalahjaksi uhrin on maksettava ennakkomaksuja.

Rahaa petkutetaan myös väärennetyillä shekeillä ja testamenteilla. Erikoisimmalta tuntuu kirje, jossa nigerialaiset pyytävät rahaa kemikaalin ostamiseen, jolla voidaan valkaista rahaa.

Sveitsiläiset saavat vuodessa 10 000-20 000 huijauskirjettä. Niitä on lähetetty jopa paikalliselle syyttäjänvirastolle. Roistot uskottelevat edustavansa virallista tahoa, kuten Nigerian öljy-yhtiötä tai jalkapalloliittoa. Nigerialaisesta rikosringistä on saatu kiinni parisataa tekijää ympäri maailmaa, mutta rikokset eivät ole tyyntyneet.

Sveitsin poliisin mukaan yhteistyö Nigerian viranomaisten kanssa on hankalaa eikä tuota tulosta. Rikospiirin täytyy olla laaja, sillä se väärentää logoja ja allekirjoituksia, jopa postimerkkejä.

Poliisi kieltää yrittämästä saada rahoja takaisin omin voimin. Yksi omatoimisista perijöistä on jo tapettu, pari muuta kaapattu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    6. 6

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    7. 7

      Miksi mökistä yritetään kiskoa ylihintaa? ”Monet joutuvat luopumaan itselleen rakkaasta mökistä”

    8. 8

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    9. 9

      Toivoton yhtälö koskettaa yhä useampaa – puolella miljoonalla suomalaisella vaikeuksia selvitä kotinsa remontista

    10. 10

      Tutkimus: Nuorten työkyvyttömien eläke jää matalaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    5. 5

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    6. 6

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    7. 7

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    8. 8

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    9. 9

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    9. 9

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    10. 10

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    11. Näytä lisää