Työmarkkinajärjestöt haluavat siirtymäajat työvoiman vapaalle liikkumiselle

Julkaistu:

Hakijamaiden uudistettava ensi työmarkkinoidensa
pelisäännöt EU-maiden mallisiksi

Suomalaiset työmarkkinajärjestöt haluavat jarruttaa rajattomien työmarkkinoiden ulottamista Euroopan unionin tuleviin jäsenmaihin. Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto sekä Palvelutyönantajat edellyttävät siirtymäaikoja työvoiman vapaan liikkuvuuden osalta. Myös SAK pitää siirtymäaikoja luonnollisina.

-Rauhallinen eteenpäin meno voi olla kaikkien etu tässä vaiheessa. Kun EU:n laajentuminen on tosiasia, työvoiman täysin vapaa liikkuvuus on tavaroiden ja palvelujen liikkuvuuden ohella faktinen tilanne, jota rajoittavat kuitenkin silloinkin muun muassa kieli- ja kulttuurierot. Meillä on ollut kyse suhtautumisesta väliaikaan, eli ovatko EU:n jäsenmaat kypsyneet tilanteeseen, jossa liikkuvuus olisi hallittua, johtaja Juhani Mustonen TT:stä toteaa.

-Olemme nähneet tarpeelliseksi, että uudet jäsenvaltiot hoitavat ensin työmarkkinasuhteensa kuntoon ja instituutionsa niin, että liikkuvuus voi olla toimivaa ja tapahtua verrannollisella pohjalla. Varsinkin maat, joilla on yhteinen raja uusien jäsenkandidaattien kanssa, ovat korostaneet tätä seikkaa, ekonomisti Erkki Laukkanen Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:sta sanoo.

Laukkasen mukaan järjestelmien pitää olla niin lähellä toisiaan, ettei väliinputoajakategorioita synny. Hänen mukaansa myös informaation kahden maan välisistä eroista pitää olla huomattavasti nykyistä parempaa. Nyt esimerkiksi Suomeen tullaan työnhakuun ja toisaalta täältä lähdetään hakemaan töitä huonoin tiedoin toisen maan olosuhteista, kuten esimerkiksi siitä, miten työntekijä on vakuutettu työttömyyden kohdatessa.

Toimivat työmarkkinat tarpeelliset Suomelle

Optimistien arvioissa EU laajenee jo 2000-luvun alkuvuosina. Mustosen mukaan kuitenkin monet käytännön politiikan ja talouden seikat lykännevät laajentumista lähemmäs vuotta 2010.

-Kun EU:n laajentuminen on käsillä, meidän etu voi hyvin olla se, että työvoimaa on saatavissa, kun viimeistään vuodesta 2010 eteenpäin eläköityminen aiheuttaa työvoimapulaa. Silloin EU:n hyvin toimivat työmarkkinat ovat meille tarpeelliset.

Työvoiman sisäinen ja ammatillinen liikkuvuus ei ole Mustosen mukaan pelkästään työnantajan etu vaan talouden kokonaisetu, jotta resurssit saadaan täyskäyttöön niin, että kokonaisuus on hallinnassa.

-Täysin kontrolloimaton liikkuvuus merkitsisi rajoitteita EU:n sosiaaliturvajärjestelmään. Esimerkiksi Saksassa ja Itävallassa on katsottu rinnakkain työvoiman liikkuvuutta ja siitä aiheutuvia sosiaalisia kustannuksia.

SAK:n Laukkanen muistuttaa, että kun esimerkiksi Espanja ja Portugali tulivat EU:n jäseniksi, siirtymäaika oli 7-9 vuotta työvoiman vapaalle liikkuvuudelle.

-Kaikki uudet jäsenmaat tulevat olemaan vapaan liikkuvuuden piirissä, kunhan vaan sovitaan pelisäännöistä. EU:n jäsenvaltiot ovat jo asetuksen mukaan tasavertaisia, sitä vastaan ei voi rikkoa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Tikkurila antoi toimitusjohtajalleen lähtöpassit

    6. 6

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    7. 7

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    8. 8

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    9. 9

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    10. 10

      S-Pankin kyselyn tulos: omat säästöt ovat tabu suomalaisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    3. 3

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    6. 6

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    7. 7

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    8. 8

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    9. 9

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    9. 9

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    10. 10

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    11. Näytä lisää