LEIRAS SIIVITTI SCHERINGIÄ HYVÄÄN TULOKSEEN

Julkaistu:

Lääkeyhtiö Leiraksen liikevaihdon kasvu tasaantui toisella vuosineljänneksellä kymmeneen prosenttiin. Leiraksen liikevaihto vuoden alkupuoliskolla oli 500 miljoonaa markkaa, josta viennistä tuli kaksi kolmasosaa.

-Viime vuonna tehtiin useita yksittäisluontoisia kauppoja, kuten tuoteoikeuksien myyntejä, perustelee varatoimitusjohtaja Matti Urho kasvun rauhoittumista.

Leiraksen menestyksekkäimmät tuotteet ovat hormonikierukka Mirena ja syövän tukihoitoon käytettävä Bonefos. Mirenaa on myyty Suomessa jo vuosikymmenen alkupuolelta saakka, mutta maailmanlaajuiseen levitykseen se pääsi vasta saksalaisen lääkekonserni Scheringin ostettua Leiraksen. Käsikauppalääkkeissä Leiraksen markkinaosuus Suomessa on noin kymmenen prosenttia.

Leiras ei julkista varsinaista osavuosikatsausta, mutta kertoo tuloksestaan emoyhtiö Scheringin rytmissä.

Scheringin tulos ylitti odotukset

Scheringin alkuvuoden tulos ylitti odotukset. Liikevaihto kasvoi seitsemän prosenttia 1,754 miljardiin euroon ja liikevoitto nousi 12 prosenttia 281 miljoonaan euroon. Voimakkaimmin yhtiön tuotesektoreista kasvoivat diagnostisten valmisteiden ja terapiavalmisteiden myynti.

Konsernin tärkein tuoteryhmä ovat silti edelleen ehkäisy- ja hormonivalmisteet. Lisäksi tuotevalikoimaan kuuluu myös ihotautilääkkeitä.

Maantieteellisesti kasvua tuli eniten Japanissa ja muissa Aasian maissa. Japanista odotetaan kasvua myös jatkossa, sillä maan terveysviranomaiset ovat juuri sallineet matalahormonisten ehkäisypillerien myynnin.

Eniten kasvoi MS-taudin hoitoon tarkoitetun Betaferonin myynti. Osavuosikatsaus mainitsee yhdeksi hyvän tuloksen perusteista myös Leiraksella Turussa kehitellyn ja valmistettavan Mirenan, jonka myynti kasvoi 71 prosenttia 29 miljoonaan euroon.

Heikosti alkuvuosi sujui vain Scheringin kasvinsuojeluaineita valmistavalla tytäryhtiöllä AgrEvolla. Schering on kuitenkin lähdössä mukaan saksalaisen Hoechstin ja ranskalaisen Rhone Poulencin fuusiossa syntyvän Avensis-konsernin maatalouskemikaalien tuotantoon. Yhtiö omistaa Avensiksen CropScience-sektorista 24 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Tikkurila antoi toimitusjohtajalleen lähtöpassit

    6. 6

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    7. 7

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    8. 8

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    9. 9

      S-Pankin kyselyn tulos: omat säästöt ovat tabu suomalaisille

    10. 10

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    3. 3

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    6. 6

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    7. 7

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    8. 8

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    9. 9

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    9. 9

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    10. 10

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    11. Näytä lisää