SANITECIN OSAKKEEN MERKINTÄHINTA 11,00 EUROA - PRELISTALLE 6.7. (L)

Julkaistu:

Metran omistaman Sanitecin osakeannissa ja -myynnissä tarjottujen osakkeiden lopullinen myyntihinta on 11,00 euroa osakkeelta, Metra kertoi tiedotteessa tänään. Alustava hintaväli oli 9,50-11,0 euroa.

Kylpyhuonetuotteita valmistavan Sanitecin osakkeiden kysyntä ylitti tarjolla olleiden osakkeiden määrän yli seitsemänkertaisesti. Yleisömyynnissä merkintäsitoumuksia annettiin kaikkiaan noin 7 000 kappaletta ja instituutioannissa ja -myynnissä 800 kappaletta.

Osakeannissa ja henkilöstöannissa merkityt sekä osakemyynnissä myydyt osakkeet vastaavat yhteensä hieman yli 25 prosenttia Sanitecin osakepääomasta ja äänistä osakeannin jälkeen. Järjestäjille on annettu oikeus ylimerkinnän johdosta ostaa Metralta enintään 1,5 miljoonaa lisäosaketta. Mikäli oikeutta käytetään täysimääräisesti, uusien sijoittajien omistusosuus nousee Metran mukaan noin 28 prosenttiin Sanitecin osakepääomasta ja äänistä.

Osakeannissa- ja myynnissä tarjotuista osakkeista noin 36 prosenttia on päätetty allokoida Metran osakkeenomistajille allokaatioedun nojalla. Kymmenen prosenttia menee muulle yleisölle. Suomalaisille ja kansainvälisille institutionaalisille sijoittajille on allokoitu 54 prosenttia. Suomalaisille sijoittajille osakkeista allokoitiin noin kolme neljännestä.

Sanitecin osakkeella käydään kauppaa Helsingin pörssin prelistalla arviolta 6.7.-7.7.1999 välisenä aikana. Päälistalle osake siirtyy arviolta 8. heinäkuuta.

Erillisessä henkilöstöannissa Sanitecin merkintähinta on 10 prosenttia lopullista hintaa alhaisempi eli 9,90 euroa osakkeelta.

Metran ja Sanitecin hallitukset päättivät Sanitecin osakeannin ja -myynnin ehdoista eilen.

--Uutistoimisto Startel, Helsinki, Arja Kulmala, +358-9-122 4086

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    9. 9

      Onko sinulla iso asuntolaina? Tee tämä laskuharjoitus, pankki neuvoo

    10. 10

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    11. Näytä lisää

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    11. Näytä lisää