MENIREEN LUOTETTIIN BIOHITIÄ ENEMMÄN

Analyytikot arvioivat kesäkuun listautumisanteja:
Analyytikkoarvioiden mukaan kesäkuun kahdesta listautumisannista, Biohitistä ja Menirestä, Menireen luotettiin enemmän. Molemmat annit kuitenkin ylimerkittiin reilusti.

Laboratoriovälineitä valmistavan Biohitin yhtiökokous päätti puolittaa yhtiön osakeannin, kun osakkaat eivät halunneet luopua osakkeistaan nykyisellä hintatasolla. Osakkeiden merkintähinta jätettiin hintahaarukan alapäähän, 4,50 euroon, jotta jälkimarkkinoille jää nousuvaraa. Neljän miljoonan B-osakkeen anti kutistui siis kahden miljoonan osakkeen anniksi.

Annissa tehtiin noin 3 100 merkintää, joista yleisön osuus oli noin 2 900.

Institutionaalisten sijoittajien epävarmuuden syynä lienee viime vuonna yhtiöön liitetty Locus genex -yhtiö, jonka syöpädiagnostiikkaan liittyviä tuotteita ei ole vielä kaupallistettu.

-Osakkeisiin on hinnoiteltu tulevaisuuden odotukset mukaan. Diagnostiikka on kuitenkin sellainen bisnes, josta yhtiöllä ei vielä ole näyttöä, sanoo analyytikko Outi Bengs pankkiiriliike Evlistä.

Biohitillä on vahva jalansija mekaanisten ja elektronisten pipettien valmistajana, mutta uudessa aluevaltauksessa nähdään riskejä.

-Sijoittajien mielissä diagnostiikka lukeutuu samaan kuin biotekniikan riskit. Sen maailman ymmärtäminen ja markkinoiden hahmottaminen on aika uutta Suomessa, Bengs toteaa.

Diagnostiikan alueella toimii myös useita suuria yhtiöitä, joten pienen yhtiön mahdollisuuksiin ei välttämättä uskota. Mikäli tuotekehittely kuitenkin poikii tuloksia, voi yhtiön arvostus nousta huomattavasti.

Tänään Biohitin hallituksen pitäisi päättää annissa merkittyjen osakkeiden jaosta instituutioiden ja yleisön kesken. Kaupankäynti B-osakkeella alkanee pörssin NM-listalla perjantaina.

Sijoitusyhtiö Meniren taustaihmisiin luotetaan

Sijoitusyhtiö Meniren toimintaideana on sijoittaa online- ja langattoman teknologian kasvuyrityksiin, joita ei vielä noteerata pörssissä. Osakeannin vastaanotosta päätellen Meniren taustavoimia pidetään osaavina.

-Toistaiseksi yhtiö on varsin likvidi, joten eiköhän kyse ole luottamuksesta taustahenkilöiden kykyyn valita hyviä sijoituskohteita, arvioi annin menestystä pääanalyytikko Niklas Geust FIM Pankkiiriliikkeestä.

Meniren kautta myös yksityissijoittajat pääsevät sijoittamaan listaamattomiin yrityksiin. Geust pitää yhtiötä tervetulleena Suomen osakemarkkinoille.

-Suomen piensijoittajilta on puuttunut tällainen väline pääomasijoittamiseen. Menire antaa siihen ainakin yhden instrumentin, Geust toteaa.

Geust kuitenkin muistuttaa, ettei sijoitusyhtiön osakekurssi välttämättä anna oikeaa kuvaa kasvuyhtiöiden tilasta. Kaupankäynti uusilla osakkeilla alkaa perjantaina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    6. 6

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    7. 7

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    8. 8

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    9. 9

      Sotkamo Silverillä reipas pomppu pörssissä

    10. 10

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    3. 3

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    4. 4

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    5. 5

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    6. 6

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    7. 7

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    8. 8

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    9. 9

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    10. 10

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää