HEINOLA MYI ENERGIAYHTIÖNSÄ VATTENFALLILLE

Heinolan kaupunki myi energiayhtiönsä ruotsalaiselle Vattenfallille. Kaupunginvaltuusto hyväksyi runsaasti keskustelua herättäneen kaupan eilisessä kokouksessaan.

Kauppahinta on 307 miljoonaa markkaa. Sen kokonaisarvoksi kirjataan kuitenkin noin 350 miljoonaa, sillä sopimukseen sisältyy ehto, jolla Heinola Energia maksaa myös jatkossa Heinolan kaupungille korvausta käyttämistään resursseista sekä palveluista. Heinola Energian henkilöstölle taataan kolmen vuoden irtisanomissuoja.

Heinolan kaupunki sijoittaa pääoman siten, että sen tuotto-odotus on parisenkymmentä miljoonaa vuodessa, ja se ohjataan heinolalaisten hyväksi parempina palveluina ja mahdollisesti alhaisempana kunnallisverona.

Vattenfall on Pohjoismaiden suurimpia energia-alan konserneja. Sen liikevaihto on 21 miljardia markkaa ja yhtiö tuottaa noin viidenneksen Pohjoismaiden sähköntarpeesta. Vattenfallin omistuksessa ovat jo entuudestaan mm. Hämeen Sähkö ja Lapuan Sähkö.

Heinola Energian liikevaihto on noin 130 miljoonaa ja yhtiöllä on 22 000 asiakasta. Yhtiöstä oli kiinnostunut myös esimerkiksi Lahti Energia, joka ilmoittaa tarjonneensa yhtiöstä 306 miljoonaa markkaa samoin reunaehdoin. (Startel-STT)

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    3. 3

      Radiopuhelimen laturista voi saada sähköiskun – myyty Erätukussa

    4. 4

      Nordea uhkasi taas pääkonttorin siirrolla – päätös ”mieluiten ennen kesää”

    5. 5

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    6. 6

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    7. 7

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    8. 8

      Outokumpu petrasi tulostaan roimasti

    9. 9

      Nokian ja Alcatel-Lucentin fuusion vaikutukset alkavat näkyä – ”Voidaan sanoa, että se oli hyvä yrityskauppa”

    10. 10

      Poimi parhaat vinkit rikastumiseen – näin ammattilaiset sijoittavat omat rahansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    5. 5

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    6. 6

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    7. 7

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    8. 8

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    9. 9

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    10. 10

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    9. 9

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    10. 10

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    11. Näytä lisää