PÖRSSI: NOKIA-VETOISTA NOUSUA - HEX +1,08 % OSAKEKURSSIT LÄHTIVÄT NOUSUUN

Julkaistu:

tänään kaupankäynnin alkaessa Helsingin pörssissä. Nokian kurssi on vahvistunut Wall Streetin perässä.

Kello 11.00 Hex-yleisindeksi oli 1,08 prosenttia plussalla. Painorajoitettu portfolioindeksi oli vahvistunut 0,18 prosenttia.Wall Streetillä Dow Jones -indeksi kohosi perjantaina 0,77 prosenttia. Teknologiaosakkeisiin painottuva Nasdaq-indeksi nousi myös 1,3 prosenttia, kun maltillinen työvoimaraportti vahvisti Yhdysvaltain osakemarkkinoita.

Perjantaina julkistettu työministeriön huhtikuun työvoimakatsaus nimittäin osoitti työpaikkojen lisääntyneen vähemmän kuin ekonomistit odottivat.

Nokian osake vahvistui New Yorkin pörssissä Helsingin loppulukemastaan. Päätöskurssi oli 75,13 dollaria, mikä euron aamukurssilla on 70,06 euroa.

Kaupankäynti Nokian A-osakkeella alkoi 70,35 eurosta. Kello 11.00 osake maksoi 70,20 euroa, kun se perjantaina päätyi 68,71 euroon. Kauppaa on käyty 66,75-70,50 euron haarukassa.

Kokonaisvaihtoa on kertynyt vain 17 miljoonaa euroa. Nokian osuus tästä oli runsaat 11 miljoonaa. Sonera oli vaihtokakkonen 0,8 miljoonalla ja Huhtamäki kolmonen myös 0,8 miljoonalla eurolla.

Sonera on hiipunut 18,70 euroon ja Huhtamäen I-osake on perjantain tasollaan.

Suurin osa toimialaindekseistä on plussalla. Eniten ovat vahvistuneet tietoliikenne- ja elektroniikkasektori ja muut palvelut. Tiedon osake on vahvistunut 34,80 euroon perjantain 34,15 eurosta.

Nousukärjessä on JOT Automation Group, joka on vahvistunut lähes 3,5 prosenttia 33 euroon.

--Uutistoimisto Startel, Helsinki, Eija Hietanen, +358-9- 22 4053

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    2. 2

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    3. 3

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    4. 4

      EU poisti Kreikan budjettivajeiden mustalta listalta

    5. 5

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    6. 6

      Fortum kiri Helsingin vaisussa pörssissä

    7. 7

      Saksan vaalitulos painaa euroa

    8. 8

      Salkunhoitaja ei ymmärrä Tikkurilan hallituksen ratkaisua: ”Erkki Järvinen oli parhaimmistoa”

    9. 9

      Aktia vähentää työntekijöitä ja yhdistää konttoreita uudistuksissaan

    10. 10

      Saksan vaalit muuttaa hallituksen – kiristyykö eurokuri?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    2. 2

      Näin pankit suojelevat asiakkaitaan nettihuijareilta: suomalaisten rahoja pelastettu jo miljoonia euroja

    3. 3

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    4. 4

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    5. 5

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    6. 6

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    7. 7

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    8. 8

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    9. 9

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    10. 10

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää