EU TUTKII JALKAPALLON EM-KISOJEN LIPUNMYYNNIN

Kolmannes kisojen lipuista myydään arpomalla
Bryssel

EU:n kilpailukomissio on ryhtynyt tutkimaan jalkapallon EM-kisojen lopputurnauksen lipunmyyntiä, jotta kaikki jalkapallosta kiinnostuneet eurooppalaiset saisivat tasapuolisen kohtelun.

Komissio yrittää puuttua lipunmyyntiin jo hyvissä ajoin, jotta ei syntyisi samanlaisia ongelmia kuin viime kesän jalkapallon MM-kisoissa, jolloin ranskalaiset mustanpörssinkauppiaat yrittivät ahnehtia kaikki liput.

Ensi vuoden kesällä pelattavaa jalkapallon EM-kisojen lopputurnausta isännöivät Hollanti ja Belgia. Euroopan jalkapalloliitto UEFA ja isäntämaiden järjestelykomitea Euro 2000 ovat ilmoittaneet komissiolle myyvänsä pääsylippuja yleisölle useissa erissä ja rajoitettuina aikoina.

Varausoptioita 400 000 lippuun

Yleisö on voinut merkitä kevään aikana varausoptioita, jotka eivät kuitenkaan vielä takaa lipun saantia. Euro 2000 myy tässä erässä 400 000 lippua, joiden saajat se arpoo option haltijoiden kesken.

Nyt lippunsa ostavat eivät tiedä, mitä joukkueita lopputurnaukseen selviää. Siitä huolimatta lipuista menee kaupaksi jo 34 prosenttia.

Kun turnauksen 16 joukkuetta ovat selvillä ensi joulukuussa, UEFA myy 408 000 lippua. Maat, joiden joukkueet ovat päässeet mukaan, voivat ostaa lippuja hieman enemmän kuin ulkopuolelle jäävät maat.

Jos kansalliset liitot eivät saa kiintiöitään kaupaksi turnauksen alkusarjoihin, Euro 2000 tarjoaa lippuja kaikille kiinnostuneille. Jatko-otteluihin ja finaaliin se kauppaa liput kansallisten liittojen kautta.

Belgia ja Hollanti eivät ole vielä sopineet loppuottelun sijaintipaikasta. Vahvimpana ehdokkaana pidetään Brysseliä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    5. 5

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    8. 8

      Älä maksa turhasta turvasta

    9. 9

      Kahvin hinta nousee ennätystahtia – syynä kuivuus

    10. 10

      Vastaus rakentajapulaan: Työlupien saantia helpotetaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    8. 8

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    9. 9

      Eduskunta hyväksyi taksiliikenteen avaamisen kilpailulle

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    8. 8

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    9. 9

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    10. 10

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    11. Näytä lisää