KILPAILU KIRISTYY

Julkaistu:

Norjan suurimman kodinkoneketjun Gigantin tunkeutumista Suomeen on odoteltu alalla jo reilut vuoden päivät, monissa piireissä jo pidempäänkin. Gigantin maine Pohjoismaissa on vahva. Siinä on ollut nähtävissä tiettyjä samanlaisia piirteitä kuin Ikea-ilmiössä aikoinaan.

Gigantilla on oma hyväksi havaittu toimintakonsepti, jolla kauppaketju on onnistunut saamaan eri valmistajien kodinkoneita myyntiin hyvin edullisesti. Omaa on myös tehokas ja toimiva logistiikka, jolla on selvä vaikutus hintatasoon.

Suomessa myytävien kodinkoneiden hinnat ovat kuitenkin olleet perinteisesti alhaisia eurooppalaisissa vertailussa. Tämä on selvä merkki siitä, että kodinkonekaupassa täkäläiset markkinat ovat jo olleet varsin tiukasti kilpaillut ja jakeluketjut tehokkaita. Toisaalta Gigantti lunastaa epäilemättä paikkansa. Yhtiö on menestynyt hyvin Ruotsissakin.

Kuluttajille uusi ketju tarjoaa aikaisempaa laajempia valikoimia ja oman ilmoituksensa mukaan parempaa asiantuntemusta. Osaavien myyjien merkitys korostuu varmasti lähivuosina. Siirtyminen digitaalitelevisioon ja -radioon on monimutkainen prosessi. Joka tapauksessa kuluttajat saavat ainakin jonkin aikaa nauttia aikaisempaa edullisemmista kodinkoneista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    2. 2

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    3. 3

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    4. 4

      Korealaisyritys maksamassa 880 000 euron lunnaat kiristäjille – tulos voi olla surkea

    5. 5

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    6. 6

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    7. 7

      Italian pankkien pelastaminen kuohuttaa – veronmaksajien pussille menon piti vaikeutua

    8. 8

      Pihistääkö joku työpaikan kassasta tai varastosta? Tutkijat haluavat havaintosi

    9. 9

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    10. 10

      Historiallinen paukku Googlelle – 2,42 miljardin euron sakot hakutulosten peukaloinnista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    2. 2

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    3. 3

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    4. 4

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    5. 5

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    6. 6

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    7. 7

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    8. 8

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    9. 9

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    10. 10

      Harvinaisen ankea luku: Ansioiden nousu alhaisinta yli 50 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    8. 8

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    11. Näytä lisää