EURON ENNUSTETAAN VAHVISTUVAN TÄNÄ VUONNA JOPA 40 PROSENTTIA

Julkaistu:

Saksan valtiosihteeri varoitti Euroopan viennin lopahtamisesta
Davos Amerikkalainen kansainvälisen talousinstituutin johtaja Fred Bergsten ennustaa euron vahvistuvan tänä vuonna jopa 40 prosenttia. Euroa vahvistavat muun muassa sijoitusten siirtymiset dollarista euroon.

-Eurosta tulee yhtä hallitseva valuutta kuin dollarista transitioajan jälkeen. Näiden raha-alueiden välille tarvitaan vaihtokurssien tavoiterajoja, Bergsten vaati eilen maailman talouskokouksessa Davosissa.

Rajoja vastustivat samaan paneelikeskusteluun osallistuneet Euroopan keskuspankin pääjohtaja Wim Duisenberg ja sekä Ranskan valtiovarainministeri Dominique Strauss-Kahn.

-Tarvitsemme vakautta, emme vaihteluvälejä, Duisenberg sanoi.

-Olemme siirtymässä kolminapaiseen rahamaailmaan, uskon nimittäin jenin olevan pian vahva osa maailmanlaajuista rahataloutta.

Bergsten puolusti tavoiterajojen luomista.

-Se ei olisi radikaali muutos. Valuutat voisivat liikkua kenties 20-30 prosenttia joustavassa järjestelmässä.

Strauss-Kahn edellytti verojen harmonisoimista Euroopassa.

-Saksan puheenjohtajakaudella on saatava myös suunnitelma epäreilun verokilpailun estämisestä Euroopassa.

Euroopan vienti ei vedä taloutta irti taantumasta

Saksan valtiovarainministeriön valtiosihteeri Heiner Flassbeck varoitti, että Saksan ja koko Euroopan vienti on lopahtamassa rakenneongelmien takia.

-Euro-alueelle odotettava 1,7 prosentin talouskasvu ei riitä talousnousun aikaansaamiseksi, Flassbeck sanoi.

Hänen mukaansa Euroopan on nostettava kulutustaan ja Yhdysvaltojen säästämistä, jotta taloudet saataisiin nousuun. Yhdysvaltojen velka on kova, kun taas Euroopassa velat on saatu suurimmaksi osaksi hallintaan.

-Tavoitteemme ovat siis täysin päinvastaiset.

Japanin valtiovarainministeriön varaministeri Eisuke Sakakibara odotti Japaniin lisää pankkifuusioita ja pankkien lukumäärän vähentymistä.

Gore varoitti finanssikriisin laajenevan kauppakriisiksi

Yhdysvaltain varapresidentti Al Gore ennusti Davosissa, että viime vuoden finanssikriisi voi levitä tänä vuonna kauppakriisiksi, elleivät kauppamahdit saa talouttaan kasvuun.

Gore vaati presidentti Bill Clintonin suulla uudelta maailmantalouden kauppaneuvottelukierrokselta ´merkittäviä vähennyksiä maataloustuotteiden tulleissa, jotka ovat nyt keskimäärin 40 prosenttia´.

-Maataloustuotteiden vientituet on poistettava. Maataloustuki maksaa eurooppalaiselle perheelle keskimäärin 1 500 dollaria vuodessa, Gore laski.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    2. 2

      Seppälää haetaan konkurssiin

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    7. 7

      Total ostaa Maerskin öljy- ja kaasuliiketoiminnan 7,5 miljardilla dollarilla

    8. 8

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    9. 9

      Kurja kesäsää iski pahasti Seppälään – ”poikkeuksellisen onnistuneet” kululeikkaukset eivät auttaneet

    10. 10

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    3. 3

      Seppälää haetaan konkurssiin

    4. 4

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    5. 5

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    6. 6

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    7. 7

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    8. 8

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    9. 9

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    10. 10

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    11. Näytä lisää