ALHAISET KOROT PITÄVÄT KURSSIT YLHÄÄLLÄ

Pörssikurssien suunta ennakoi vanhan viisauden mukaan talouden suuntaa muutaman kuukauden tähtäimellä. Toisaalta myös erilaisia mielialoja mittaavia kyselyitä pidetään varsin luotettavina talouden ennusmerkkeinä. Tällä hetkellä ristiriitaisia tunnelmia aiheuttaa kohoavien osakekurssien ja matalan teollisuuden luottamusindikaattorin osoittamat ristiriitaiset odotukset.

Teollisuuden tuotanto-odotuksia, tilauskantaa ja varastomuutoksia mittaava luottamusindikaattori on EU-maissa tällä hetkellä hyvin alhaisella tasolla, mutta osakemarkkinat ovat kehittyneet syksyn romahduksen jälkeen hermostuneesti mutta positiivisesti. Luottamusindikaattori ja osakekurssit ovat osoittaneet eri suuntiin myös vuoden 1995 minilaman aikaan ja sitä ennen Euroopan toipuessa vuosikymmenen vaihteen taantumasta.

Luottamusindikaattorin ja pörssikurssien vertaamista vaikeuttaa, että osakekurssien tasoon vaikuttaa hyvin selvästi kulloinenkin korkotaso. Korkojen alentuessa sijoittajan osakkeilta vaatima vähimmäistuotto alenee, joten hän on valmis maksamaan siitä enemmän. Siten korkojen lasku nostaa osakekursseja ja päinvastoin. Asiaa monimutkaistaa vielä, että taloudellisessa taantumassa toteutettavat investoinnit vähenevät ja korot laskevat rahan kysynnän hiipuessa. Paradoksaalisesti maailmantalouden elpyminen voisi nostaa korkotasoa siten, että osakekurssit kääntyisivät laskuun.

Talouden mielialoja sijoittajan kannattaa seurata teollisuuskyselyjen lisäksi myös kuluttajakyselyjen avulla. Kuluttajat tekevät tärkeimmät sijoitus- ja kulutuspäätökset ja toisaalta teollisuuden luottamuskysely kertoo samojen yritysten tulevaisuudennäkymistä, joiden osakkeet noteerataan pörssissä. Virallisten mielialakyselyiden lisäksi osa pankkiireistakin kuuntelee herkällä korvalla esimerkiksi kampaajia ja taksiautoilijoita, jotka tapaavat paljon ihmisiä ja elävät yrittäjän riskillä talouden etulinjassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      Venäjän-kauppa lähti nousuun – "Ruplan tasaantuminen näkyy"

    4. 4

      Kriisissä rypevä Ericsson teki rajusti tappiota

    5. 5

      UPM yllätti tulosparannuksella – kysyntä oli hyvä etenkin Aasiassa

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    8. 8

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    9. 9

      Ekonomisti: Le Penin valintaa seuraisi shokki – ja miten kävikään Trumpin voitettua?

    10. 10

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    4. 4

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    5. 5

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    6. 6

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    7. 7

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    8. 8

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    9. 9

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    10. 10

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää