YMPÄRISTÖJÄRJESTÖT TAISTELEVAT VALLASTA SERTIFIOINNISSA

Julkaistu:

Metsäministeri Kalevi Hemilä:
Bryssel Suomi ei ole saanut vielä valmiiksi kansallista metsien ympäristöluokitusta, vaikka maa aloitti ensimmäisenä EU:ssa sen rakentamisen. Esimerkiksi Iso-Britannia ja Ruotsi ovat jo onnistuneet luomaan omat sertifiointijärjestelmänsä.

Miksi EU:n johtava metsämaa viivyttelee metsien sertifioinnissa, maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä?

-Periaatteessa työ on jo tehty. Meillä on valmiudet kansallisen sertifiointijärjestelmän käyttöönottoon. Nyt on kesken enää järjestelmän kokeiluvaihe.

Hemilä toimi puheenjohtajana ja ympäristöministeri Pekka Haavisto varapuheenjohtajana useita intressitahoja edustavassa toimikunnassa, joka asetti sertifiointijärjestelmän valmistumisen aikatauluksi tämän vuoden lopun.

Varsinaisen työn teki ministerivetoisen toimikunnan rinnalle perustettu standardointityöryhmä, jossa olivat edustettuina valtiovallan lisäksi esimerkiksi metsänomistajat, metsäteollisuus, ympäristöjärjestöt ja kuluttajat.

Riita laatumerkistä sotki yhteistyön

Sertifiointistandardin rakentaminen meni hyvin niin kauan, kunnes tuli kyse laatumerkinnästä. Ympäristöjärjestöt halusivat, että uusi järjestelmä liputtaisi FSC-laatumerkkiä, jonka säännöt on luonut Meksikossa pääpaikkaansa pitävä Forest Sertification Council Maailman Luonnonsuojelujärjestö WWF:n tukemana. Varsinkaan metsänomistajat eivät halunneet sitoutua poliittisista syistä FSC-merkkiin.

-Ympäristöjärjestöt olivat aktiivisesti mukana standardin rakentamisessa. Ne hyväksyivät kaikki perusteet ja kriteerit. Ympäristöjärjestöt kieltäytyivät kaikesta yhteistyöstä vasta, kun muut tahot eivät hyväksyneet FSC-merkkiä, kuvaa Kalevi Hemilä.

Hemilä syyttää ympäristöjärjestöjä epädemokraattisesta toimintatavasta.

-Ympäristöjärjestöt haluavat ulkoparlamentaarisena voimana sellaista valtaa, joka ei minun mielestäni niille kuulu. Ympäristöjärjestöjen toimintatapa ei ole demokraattinen. Teollisuuden ja metsänomistajien asia on päättää, minkälaisen merkin ne ottavat käyttöön, sanoo Hemilä.

Hemilä luottaa kansalliseen ja eurooppalaiseen merkkiin

Miten te hoitaisitte henkilökohtaisesti Suomen metsien ympäristömerkinnän?

-Meidän kohdalla paras malli olisi Euroopan tasoinen. Kun olemme määritelleet kestävän metsätalouden kriteerit ja indikaattorit yhdessä, ne muodostaisivat viitekehyksen ja pohjan. Merkki voisi olla kansallinen tai yhteinen eurooppalainen, sanoo Hemilä.

EU:n metsäministerit pääsivät äskettäin sopuun unionin metsästrategiasta, joka ottaa kantaa myös metsien sertifiointiin. Hemilä on tyytyväinen strategiapaperin sisältöön, sillä siinä näkyy hänen virkamiestensä kädenjälki.

Ministerit haluavat luoda eurooppalaisen laatujärjestelmän, joka on yhdenmukainen kansallisesti tunnustettujen kestävän metsätalouden periaatteiden kanssa. Sertifioinnin pitää olla vapaaehtoista, uskottavaa, avointa ja kustannustehokasta. Se ei saa syrjiä tiettyjä metsätyyppejä eikä metsänomistajaryhmiä.

´Suomen metsät eivät tarvitse sertifiointia´

Suomen metsiä hoidetaan Hemilän mielestä kuitenkin ympäristönsuojelullisesti hyvin ilman sertifiointiakin.

-Minun mielestäni Suomen metsät eivät tarvitsisi sertifiointia lainkaan. Hallitus on uudistanut koko metsälainsäädännön. Se on päättänyt rahoittaa vanhojen metsien suojeluohjelman. Tämän pitäisi riittää: Suomen metsät hoidetaan kestävällä tavalla.

Mutta kun metsäteollisuuden asiakkaat vaativat FSC-merkintää puulle? Esimerkiksi neljännestä Ison-Britannian metsätuotteiden myynnistä hallitseva WWF 1995 Plus Group on ilmoittanut, että se ei osta vuoden 2000 jälkeen enää ilman ympäristölaatumerkintää olevia tuotteita. Ryhmän jäsenenä on 90 yritystä, joista suurimmat ovat mekaanisia puutuotteita myyvät tee se itse -ketjut.

Sertifikaatti voi olla markkinointijippo

Hemilä myöntää metsätuotteiden markkinoinnin vaativan sertifiointia.

-Tietyt onneksi vielä marginaaliset asiakasryhmät ennen kaikkea Englannissa ovat alkaneet puhua ympäristön näkökulmasta sertifioinnista. Joku paperinmyyjä katsoo, että se voisi saada brittimarkkinoilla etua FSC-järjestelmän hyväksymällä tavalla tuotetusta puuraaka-aineesta.

FSC-sertifikaatilla varustetut tuotteet eivät ole Hemilän mielestä kuitenkaan vertailukelpoisia ympäristönsuojelun vinkkelistä. Sertifiointia voidaan käyttää markkinointijippona, jolla hämätään kuluttajaa.

-Englantiin tulee esimerkiksi Puolasta FSC-leimalla varustettua puutavaraa, mikä ei varmasti ole sen kestävämmän metsätalouden periaatteella tuotettua kuin suomalainen tai ruotsalainen puu. Englannin sertifiointijärjestelmä on huomattavasti takapajuisempi ja alkeellisempi ympäristönsuojelun näkökulmasta kuin meidän. Tämä vääristää selvästi kilpailua, sanoo Hemilä.

Kilpailukomissio tutkii laatumerkinnän vaikutuksia

Euroopan komissiokin on kiinnostunut metsien laatumerkinnän kilpailuvaikutuksista. Se tutkii parhaillaan WWF:n pyynnöstä, asettaako kilpailulainsäädäntö esteitä valtioiden rajoittumiseen FSC-laatumerkkiin. Komissiolta odotetaan vastausta ensi keväänä.

Komissiolla ei ole varmasti mitään FSC-merkin käyttöä vastaan. Todennäköisesti se ei kuitenkaan salli sitä, että yksi laatumerkki estäisi merkittömien tai muilla laatumerkeillä varustettujen tuotteiden pääsyä markkinoille.

Eurooppalainen laatumerkkikään ei voi saada monopoliasemaa. Jos merkki alkaa rajoittaa amerikkalaisten metsätuotteiden pääsyä EU-markkinoille, amerikkalaiset syyttävät varmasti unionia Maailman vapaakauppajärjestössä keinotekoisesta kaupan esteestä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    2. 2

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    3. 3

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    4. 4

      Jollan perustajalta startup-alusta – Tavoitteena tuhat yritystä ja miljardi dollaria

    5. 5

      Henkilö- ja pakettiautojen katsastusvälit harvenevat – ei koske yli 10-vuotiaita autoja

    6. 6

      Tekaistuja alennusprosentteja ja vertailuhintoja – urheiluketjut saivat 100 000 euron uhkasakot

    7. 7

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    8. 8

      Näin ex-microsoftlaiset loivat itselleen uuden työpaikan – ”Kehuimme maasta taivaaseen”

    9. 9

      Osakeasunnot kallistuivat pääkaupunkiseudulla

    10. 10

      860 000 suomalaista saa asumistukea – määrä pomppasi yli 200 000:lla vuosikymmenessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    2. 2

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    3. 3

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    4. 4

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    5. 5

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    6. 6

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    7. 7

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    8. 8

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    9. 9

      Tekaistuja alennusprosentteja ja vertailuhintoja – urheiluketjut saivat 100 000 euron uhkasakot

    10. 10

      Henkilö- ja pakettiautojen katsastusvälit harvenevat – ei koske yli 10-vuotiaita autoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää