IHAN OIKEAA NETTIKAUPPAA

Julkaistu:

Viime jouluksi ostin ihan oikeasti joululahjan nettikaupasta: sain kirjan halvemmalla kotiin postitettuna kuin mitä olisin joutunut maksamaan ihan oikeassa kirjakaupassa. Jouluaikaan hankin myös uuden työ-pc:n - ja vaikka kaupat kävinkin tekemässä ihan oikeassa pc-myymälässä, niin hintatasoa vertailin kyllä monienkin pc-myymälöiden www-sivujen hintalaskureilla.

Vaikka olen käyttänyt internetiä paljonkin niin työ- kuin vapaa-ajankin puitteissa koko 90-luvun ajan, niin vasta viime vuoden aikana aloin vähitellen ihan itse tehdä ostoksia internetissä.

Vaikka jo muutaman vuoden ajan olen uskonut, että nettikauppa on kova juttu, niin ihan oikeaksi nettikauppa on muuttunut minulle henkilökohtaisesti vasta nyt. Siksi(kin) uskon, että internet-pohjainen kaupankäynti saa tämän vuoden aikana Suomessa mukavasti ilmaa siipiensä alle - jos vain nettiin pistetään oikeaa tavaraa kaupaksi oikeaan hintaan.

Vaikka Suomessa olemmekin voineet paukutella henkseleitä korkeilla internetiin liitettyjen tietokoneiden asukaslukuun suhteutetuilla määrillä, olemme kuitenkin muun Euroopan tavoin olleet - ja olemme edelleen - vuoden tai ehkä parikin USA:ta jäljessä monessa asiassa internetin hyödyntämisessä. Nettikauppa on yksi selvimpiä sellaisia asioita.

Perässä on siis menty, ja mennään edelleen. Nyt päättyneellä joulumyyntikaudella USA:ssa Forrester Researchin mukaan 8,5 miljoonaa kotitaloutta osti lahjoja verkosta eli noin nelinkertaisesti verrattuna vuoden 1997 joulukauteen. Alkaneen vuoden joulukauden nettimyynnille Forrester Research ennustaa vastaavaa kasvua.

urooppakin alkaa päästä ´eCommercessa´ vauhtiin, aloittihan kaikkien nettikauppojen äiti eli kirjakauppa Amazon.com Inc. aivan loppuvuodesta toiminnan myös Saksassa ja Britanniassa - ja on Wall Street Journalin mukaan heti kättelyssä edellä suunnitellusta vauhdista.

Ja vaikka raskaan sarjan sähköisen kaupankäynnin pelaajat mm. Microsoftin, Hewlett-Packardin ja Visan johdolla floppasivat pahan kerran vielä vuoden 1997 e-Christmas-projektissaan - vain 225 osti 130 eurooppalaisen yrityksen tarjoamia tavaroita yhteensä noin 100 000 markan arvosta - niin sähköisen kuluttajakaupan volyymi nousi viime vuoden aikana markkinatutkija Jupiter Communicationsin mukaan tuplaksi edellisvuodesta eli 165 miljoonaan dollariin.

Ja volyymin Jupiter Communications arvelee yli kaksinkertaistuvan vuosittain ainakin vuoteen 2002 saakka, jolloin kaupan volyymi olisi jo 3,26 miljardia dollaria. Jupiterin luvuissa ovat suurimmat kuluttajanettikaupan tarjoomukset: musiikki, matkat, kirjat ja ohjelmistot.

USA:n internet-kaupankäynnin arvo oli vuonna 1998 tutkimuslaitoksesta riippuen 31-51 miljardia dollaria. Maltillisemman pään lukuja esitellyt Zona Research tosin arvioi, että noin 75 % siitä on on yritysten välistä kauppaa; sen mukaan kuluttajille suuntautuneen nettikaupan arvo oli USA:ssa viime vuonna 7,2 miljardia dollaria.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    8. 8

      Onko sinulla liikaa velkaa? Katso, ylitätkö riskirajan

    9. 9

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    10. 10

      Onko sinulla iso asuntolaina? Tee tämä laskuharjoitus, pankki neuvoo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    8. 8

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    9. 9

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    10. 10

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    11. Näytä lisää