SÄHKÖPOSTI NÄÄNNYTTÄÄ

Julkaistu:

Nopean tiedonvälityksen ja sähköpostien uskotaan joissakin tapauksissa lisäävän eikä vähentävän työstressiä. Sähköpostien paljous askarruttaa varsinkin yhdysvaltalaisia tiedotustutkijoita.

-Allekirjoitan tämän. Olen kuullut Suomen työpaikoilta samaa, toteaa lääketieteen tohtori Heimo Langinvainio Prakticonova Oy:stä.

Hän uskoo sähköpostin lisäävän stressiä monella tavalla. Ensinnäkin e-mailien suuri määrä saattaa olla ongelma: niitä ei jaksa lukea eikä niihin jaksa vastata. Avaamattomat sähköpostit pyörivät alitajunnassa ja vaivaavat.

Lähettäjiä puolestaan harmittaa, jos vastaanottaja ei vastaa. Pitää tehdä tarkastuksen tarkastuksia ja varmistuksen varmistuksia.

Sähköistä piikittelyä

-E-mailit antavat myös oivan mahdollisuuden väärinkäsityksille. Tekstit on usein kirjoitettu kiireessä ja ne ovat töksähteleviä. Vastaanottaja voi saada väärän käsityksen, kuvitella mailia jonkinlaiseksi piikiksi, vaikka se olisi tarkoitettu aivan hyväntahtoiseksi viestiksi, Langinvainio toteaa.

-Jotkut e-mailaajat ovat myös epäsuoria kommunikoijia: lähetetään mieluummin sähköposti kuin puhutaan suoraan. Tällöin myös tunteet puretaan epäsuorasti, Langinvainio sanoo.

-Yhdysvaltalaisten viestintätutkijoitten mukaan työtoverille on helpompi viestiä ilkeästi, jos käyttää sähköpostia. Oven välistä huutelu tai kunnollinen tunteiden tuuletus vähentäisi stressiä. E-mailin odottelu sen sijaan vain lisää sitä.

-Uskon, että nykyisen kaltainen sähköpostien lähettely on jonkinlainen välivaihe. Näköpuhelimet saattavat muuttaa kaiken, pohtii Langinvainio.

Suomalaisessa sähköpostikulttuurissa on vielä paljon parantamisen varaa. Useilla työpaikoilla postinsaajat printtailevat tekstit, sullovat ne salkkuihinsa ja päättävät lukea ne sitten, kun löytyy sopivaa aikaa. Jotkut keräävät viikon sähköpostit printeiksi ja lukevat ne lentokoneessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    4. 4

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    5. 5

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    6. 6

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    7. 7

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    8. 8

      Melske Uberissa yltyy – hallituksesta lähti pitkäaikainen jäsen

    9. 9

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    10. 10

      Yle: Pekka Perä sai vakuutuskuoren avulla miljoonaluokan veroedun Talvivaara-osakkeistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    2. 2

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    3. 3

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    6. 6

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    7. 7

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    8. 8

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    9. 9

      Yle: Pekka Perä sai vakuutuskuoren avulla miljoonaluokan veroedun Talvivaara-osakkeistaan

    10. 10

      Alko saa uuden toimitusjohtajan Snellman Groupista – palkka 28 500 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Taco Bell tulee Suomeen – palkkaa satoja työntekijöitä

    5. 5

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?

    6. 6

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    9. 9

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    10. 10

      Ulosmarssi Meyerin telakalla Turussa – työntekijät väittävät, että ihmisiä on uhkailtu

    11. Näytä lisää