KALLIOMÄKI: SUOMI SUHTAUTUU EPÄILYKSIN SAKSAN JA ESPANJAN TELAKKATUKIIN

Tänään Brysselissä kokoontunut EU:n teollisuusneuvosto käsitteli Saksan ja Espanjan telakoiden saamia erityistukia ja asiasta tehdyn seurantaraportin pohjalta. Kauppa- ja teollisuusministeri Antti Kalliomäki korosti, että Suomi on alusta alkaen suhtautunut suurin varauksin kyseisten tukien myöntämiseen.-Suomi pitää tärkeänä, että tehdyissä päätöksissä pysytään ja yhdessä sovittuja tukipaketin linjauksia noudatetaan, Kalliomäki painotti.Ministerit keskustelivat myös Etelä-Korean telakoiden devalvaation ansiosta saamasta kilpailuedusta. Kalliomäen mukaan korealaisten hintakilpailukeinot vinouttavat kilpailua. Suomi hyväksyy hänen mukaansa komission pyrkimyksen löytää korealaisten kanssa ratkaisu hinnoittelupolitiikkaan.EU:n komissio esitteli kokouksessa raporttinsa yritysten kilpailukyvyn kehittymisestä. Sen mukaan melko hyvältä näyttävä kilpailukyky on luotu työn tuottavuuden kohoamisella, mutta työllisyyden kasvu on jäänyt alhaiseksi.Ministeri Kalliomäki esitteli kokoukselle Suomen vetämää EU:n tieto- ja viestintäteknologian pilottihanketta. Projekti on hänen mukaansa osoittanut, että EU:ssa on maailman parhaita yrityksiä tieto- ja viestintäteknologian hyväksikäyttämisessä.-Teknologian hyödyntäminen ja yritysten organisaatioiden kehittäminen näyttäisi kulkevan käsi kädessä. EU-mailla onkin erityinen haaste siinä, kuinka yhdistää toimivat eurooppalaiset organisaatioperinteemme innovatiivisen tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämiseen, Kalliomäki totesi.-Uutistoimisto Startel, Helsinki, Kai Ovaskainen, +358-9-122 4087

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Valtiovarainministeriö: Hallitus ei pysty kääntämään velkasuhdetta

    8. 8

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    9. 9

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    10. 10

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    7. 7

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    8. 8

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    9. 9

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    10. 10

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää