STATOIL ÖLJYSI KALASTAJAKYLÄN KASVUUN

Stavanger Norjan suurkäräjät teki 30 vuotta sitten kohtalokkaan päätöksen Stavangerin kaupungin kannalta: se päätti sijoittaa vastikään perustetun valtion öljy-yhtiö Statoilin pääkonttorin juuri sinne.

Norjan lounaisrannikolla sijaitsevan pikkukaupungin elämä mullistui muutamassa vuodessa. Pohjanmerestä alkoi löytyä öljyä paljon enemmän kuin norjalaisten omiksi tarpeiksi, ja Stavangeriin asettui Statoilin perässä ensin muutamia, lopulta satoja öljyalalla toimivia yrityksiä.

Kun Stavanger vielä 1960-luvun lopulla oli kalastuksesta ja rahtisatamastaan elävä muutaman kymmenen tuhannen asukkaan pikkukaupunki, asuu kaupungissa ja sen lähikunnissa nyt noin 250 000 asukasta. Valtaosa työikäisestä väestöstä toimii tavalla tai toisella öljybisneksessä.

Työttömyyttä Stavangerissa ei ole lainkaan, ja kaupunki kuuluu Norjan rikkaimpiin paikkakuntiin.

Lähes sata eri kansallisuutta

Stavangerissa on miltei kaikkien kansainvälisten öljy-yhtiöiden, kuten esimerkiksi Shellin, Mobilin, Texacon, Saga Petroleumin ja Amocon konttorit. Se on Euroopan merkittävin öljykaupunki.

Kansainvälisten yritysten mukana kaupunkiin on muuttanut tuhansia ulkomaalaisia, jotka edustavat noin 90 eri kansallisuutta. Stavangerissa toimiikin useita kansainvälisiä kouluja ja lastentarhoja, ja siellä ilmestyy myös englanninkielisiä lehtiä.

Liike-elämän myötä Stavangeriin on rakennettu paljon ja nopeassa tahdissa: paitsi hulppeita pääkonttoreita, myös hotelleja, ravintoloita ja kongressikeskuksia. Kaupungin arkkitehdit eivät aina ole pysyneet vauhdissa mukana, ja tulos on epätasainen sekoitus vanhoja puutaloja ja lasisia pilvenpiirtäjiä.

Kalastajakylän charmia tallella

Pilvenpiirtäjistä huolimatta vuonna 1125 perustettu Stavanger on onnistunut säilyttämään osan vanhan kalastajakylän charmistaan.

Pieni ydinkeskusta ja kalasataman ympäristö ovat täynnä kapeita kujia ja teräväkattoisia, valkoisia puutaloja. 1100-luvulla rakennettu tuomiokirkko seisoo keskellä kaupunkia ja katsoo kohti Pohjanmerta.

Eivätkä kalastajat ole kadonneet Stavangerista vieläkään, vaan saapuvat keskustan torille ja satamaan myymään mereltä ja vuonoista pyydettyä tuoretta lohta, seitä ja taskurapuja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    4. 4

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    5. 5

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    6. 6

      Yhä harvempi toimeentulotukihakemus hylätään

    7. 7

      Ruotsalaisoperaattoreita epäillään kartellista – Telia yksi epäillyistä

    8. 8

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    9. 9

      Volvon kuorma-autot hyvässä vauhdissa alkuvuonna

    10. 10

      Metallin Aaltoa esitetään uuden suurliiton johtoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    4. 4

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    5. 5

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    8. 8

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    9. 9

      Kriisissä rypevä Ericsson teki rajusti tappiota

    10. 10

      UPM yllätti tulosparannuksella – kysyntä oli hyvä etenkin Aasiassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää