NOKIA PONKAISI SUURIMMAKSI MATKAPUHELINVALMISTAJAKSI

Julkaistu:

Kaikki tulosennusteet ylittyivät roimasti, uusien puhelinmallien hinnat kestivät
Nokia ylitti tammi-syyskuussa selvästi markkinoiden optimistisimmatkin tulosennusteet. Kolmen ensimmäisen vuosikolmanneksen aikana Nokia keräsi rahoituserien jälkeistä tulosta peräti 9,6 miljardia markkaa. Uutistoimisto Startelin alkuviikosta keräämistä ennusteista korkein oli 9,1miljardia ja ennusteiden keskiarvo 8,8 miljardia markkaa.

Sekä koko alkuvuoden että kolmannen neljänneksen tulokset paranivat viime vuodesta selvästi. Markkamääräisen voiton lisäksi kannattavuus liikevaihtoon suhteutettuna parani. Kolmas neljännes oli kuluvan vuoden jaksoista paras, joten maailmalla riehuvat talouskriisit eivät ainakaan syyskuun loppuun mennessä olleet vielä edes katkaisseet Nokian voittojen kasvua.

Nokian huikea menestys perustuu uuteen matkapuhelinmallistoon, jonka hinnat ovat kestäneet aivan eri tavoin kuin kilpailijoiden hinnat. Torstaina osavuosikatsauksensa julkistaneen Ericssonin puhelimien kappalemääräinen myynti kasvoi alkuvuonna 50 prosenttia, mutta puhelimista kertynyt liikevaihto pieneni vuoden kolmannella neljänneksellä. Nokian matkapuhelinryhmä melkein kaksinkertaisti liikevaihtonsa kolmannella neljänneksellä viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna.

Miljoona puhelinta viikossa

Syyskuun parhaalla viikolla Nokia myi yli miljoona matkapuhelinta. Yhtiö onkin korottanut ennusteitaan matkapuhelinten käyttäjämäärien kasvusta. Toimitusjohtaja Jorma Ollila myös arvioi alkuvuoden kehityksen perusteella, että Nokia on noussut maailman suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi.

Viime vuonna valmistajat eivät tahtoneet päästä yhteisymmärrykseen siitä, kuka on kännykkämarkkinoiden suurin, mutta tänä vuonna aiheesta tuskin enää tulee riitaa. Nokian luvut ovat musertavia.

Osavuosikatsauksessa Ollila käänsi veistä Ericssonin haavoissa kehumalla, että matkapuhelimien hinnat ovat laskeneet ennakoitua hitaammin. Ericsson joutui omassa katsauksessaan tunnustamaan, että hintaeroosio on haukannut vuodessa melkein kolmannekse

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    3. 3

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    4. 4

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    7. 7

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    8. 8

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    9. 9

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    10. 10

      Uberille iso takaisku Lontoossa: taksilupa loppuu pian

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    3. 3

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    6. 6

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    7. 7

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    8. 8

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    9. 9

      Kauppa pelmahti täyteen Star Wars -korusta innostuneita kiinalaisia – yrittäjälle tuhansien eurojen potti

    10. 10

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää